KYLLÄ! Ihan sama mitä sitä odottaa, mutta aika ei vaan kulu!
Muuttoa odotan ja vielä pari viikkoa pitäisi jaksaa. Sähkösopimukset on tehty ja pakata en viitsi, miksi turhaan kun kaiken voi viedä suoraan omille paikoilleen, joten siihen riittää muutama hassu laatikko millä sitä tavaraa kuskaa tästä alakertaan.
Kyylämummona olen jo hieman tiiraillut aina ohikulkiessani, kuinka työmiehet edistyy meidän uuden asunnon kanssa, toivottavasti tekevät hyvää jälkeä ja siivoavat myös sotkunsa lopuksi.
Muuttopäivää mietittäessä valittiin juurikin viimeinen mahdollinen viikonloppu, ettei tulisi kiirettä, mutta nyt hieman harmittaa, kun olisihan sitä jo aikaisemminkin voinut muuttaa :(
Vaikka eihän kaksi viikkoa nyt pitkä aika ole, niin tässä odotellessa se vaan tuntuu siltä.
Ja odotetaanhan tässä nyt myös kuumeisesti ultrakutsua. Kun ei tietoa koska sinne pääsee. En malta odottaa että saadaan viikot tarkennettua. Toivottavasti kutsu tulee pian :) Vaikka jo tänään voisi tulla, jos minulta kysytään :) Mutta eipä sitä kysytä, eihän minulta kysytty siitäkään, että tuleeko meille vielä lapsia, vaan supersiittiö päätti sen itse.
Toivottavasti ei nyt viikko tolkulla kuitenkaan joutuisi odottamaan.
Malttamaton luonne kun olen, että kaikki pitää saada heti nyt :D
Onhan tämä raastavaa, kun ei yhtään tiedä missä mennään, paitsi olojen perusteella ja kahden testin tehneenä paksuna, mutta kuinka pitkällä.
Maanantaina olikin se taas ensimmäinen neuvola, ja varmuuden vuoksi koitettiin kuunnella ääniä, että sen verran tarkentuisi, että ollaanko jo kymppiviikoilla, mutta mitään ei kuulunut, joten ei sitten varmaan ihan niin pitkällä ainakaan.
Kohtu kuulemma tuntui jo hieman kasvaneen, mutta tiedä siitä sitten, kun se täti on hieman omituinen, ja kovasti edellisessä (vai oliko sitä edellinen, ei voi muistaa) raskaudessakin pelotteli loppuvaiheessa, että vauva olisi kääntynyt väärin päin, kun eihän syke pyllystä pitäisi kuulua :) Ja oikein päin siellä kuitenkin oltiin koko ajan :)
Tällä kertaa ei täti sentään kertonut, että on parempi käyttää huumeita kuin juoda alkoholia! :D
Mutta onpa sentään yksi asia mitä en odota, sokerirasituskoe, mihin joudun tällä kertaa jo rv 12-16, edellisessä raskaudessa saamani RD-diagnoosin takia :/ Ja toki myös siihen toiseen sitten rv26, mutta siihen nyt on vielä aikaa.
Jo ajatus siitä, että taas kerran syömättä ja juomatta, eli yrjö kurkussa joudun repimään nuo hyväuniset pikku-piltit aikaisin aamulla ylös, ja raahautua terveyskeskukseen istumaan tunneiksi :(
Siinä litkussa ei sinällään ole mitään kamalaa, ihanahan se on saada edes jotain tyhjän mahan pohjalle :) (kun olen kuitenkin tottunut syömään myös öisin, niin maha huutaa hoosiannaa varmasti jo ennen nukkumaan menoa)
Onhan se toki hyvä että seurataan. Mutta silti! Yksi pieni notkahdus edellisen raskauden kokeessa, ja siitä tullaan sitten aina kärsimään. (vaikka ei raskaana olisikaan, niin siitäkin huolimatta kerta vuoteen pitää käydä kokeissa :( )
Tällä kertaa toivotaan ettei notkahdusta tapahdu ja mittari saa pysyä visusti kaapissa. Vaikka ei se pistäminen sitten loppujen lopuksi enää niin kamalaa ollut, niin ei sitä nyt mielellään siltikään tee.
Yhdelle ystävälle eilen kerroin tämän ilouutisen (sillä verukkeella sain kertoa, että pyydän häntä lapsenvahdiksi sitten kun on ultra :) ) Ja ensireaktio oli hirmuinen nauru ja "Mä haluun kans!" Hänellä on vajaa 2-kuinen poika :) Mutta ei se jatkuva kuume katso muiden lasten ikää :D
Ja voinpa sanoa, että jonkin moinen hirviö on taas nostanut päätään..juuri kun alkoi olo normalisoitua, ja hormoonihirviö oli "kaunis" muisto vain :)
Toissa päivänä kun Mömmelin koulun pullikseen leivoin muffinsseja, niin kolme taikinaa tein, ja kaikki epäonnistui, siis KAIKKI! Ne perkeleet aina vaan uunissa lässähti, vaikka tutulla ohjeella tein, mutta ei! Ei sitten millään onnistunut yksikään, ja loppujen lopuksi "loistava" kotileipuri itki ja paiskoi muffisseja roskiin ja teki vielä sitä kolmatta taikinaa itkien.
Ei saanut likka muffinssejaan. Ja Ukkonen vielä kehtasi sanoa että "Mieli tekis nauraa." No sillä hetkellä kun ei leipuria naurattanut yhtään, niin hetkellisesti olisi tehnyt mieli paiskoa jotain muutakin sinne roskikseen :(
Niinhän se tyttökin sitten itki kun tuli kotiin kiipeilytunniltaan, mutta sovittiin sitten, että käyn hakemassa aamulla popcornin siemeniä, ja saa niitä sitten viedä :) Ihme etten niitäkin polttanut! :D
Loppu hyvin, kaikki hyvin :) Ja ne reilu 50 muffinssiä, mitä en roskiin heittänyt, kun maku kuitenkin oli hyvä, niin meidän kiltti hauva piti huolen, että yhtäkään ei ollut jäljellä kun kotiin tultiin kaverin luota. Papereineen oli synyt, mutta säästi sentäänmamman silikoonivuoat :)
Toivottavasti sai ainakin mahansa täyteen :)
Mutta tuossakin huomasin itsessäni jotain olevan PAHASTI vialla! Kun näin pöytäliinan mutkalla ja muffinssien kadonneen, normaali minä olisi huutanut ja raivonnut ja mitä sitä nyt ihminen suutuspäissään on ja tekee, niin ei, ei edes hermostuttanut, siivosin jäljet, enkä muistanut edes koiraa pahemmin torua.
Pakko kai se on uskoa, että paksuna tässä ollaan, kun nyt on kyllä palikat menneet niin pahasti pois paikoiltaan, että mahtaako enää ikinä loksahtaa omiin koloihinsa :D
Mutta tuntui kyllä ihmeen hyvältä, kun en yhtään hermostunut omaan normaaliin tyyliini :)
Ja odotellaanhan tässä vielä lunta ja jouluakin, mutta niihin nyt varmaan vielä menee, siis siihen lumeen ainakin :) Joulu sentään tulee silloin kun kuuluukin :)
Eli ei muuta kun odotellessa! :)
