Hirviö on saapunut!

Maanantaina se siis tuli, hormoonihirviö, jonka olen kaikin keinoin koittanut pitää loitolla, tai ainakin hiljaisena. Se on niin väärin Ukkosta kohtaan,että se on kyläillyt meillän nyt loppuvuodesta 2010 saakka, eikä loppua näy vieläkään.
Välillä enemmän ja välillä vähän vähemmän se "piristää" meidän arkea, mutta maanantaina se veti kyllä överit!
Tällä hetkellä maustekurjut on sen heikko kohta. Ja niitä, siis juurikin niitä oikeita ei ole, on yrjö kylässä ja hormoonihirviö nostaa päätään.

Nin kävi siis maanantaina, kun pyysin Ukkosta tuomaan kurkkuja kaupasta. Ihana rakas mieheni ei selvästikkään tienny, kuinka tarkkaa se on, mitä sieltä pitää tuoda, vaan toi aivan väärän purkin. (vaikka kome kertaa olen kertonut mitä kurkkuja pitää olla, ja pitäisihän se huomata jo roskakaapista, kun se on täynnä tyhjiä peltisiä kurkkupurkkeja, kaikki samanlaisia)

Tällä kertaa kurkut sentään oli kokonaisia, toisin kuin ensimmäisellä kerralla kun aikaa sitten pyysin miestä tuomaan, niin toi siivutettuja kurkkuja. Silloin sentään osasin olla hiljaa kuitenkin :) Toisella kertaa kun pyysin tuomaan kurkkuja, se rakas kultaseni unohti koko kurkut, ja silläkin kerralla osasin olla hiljaa!

Mutta nyt kolmannella kerralla.. hetken aikaa hillitsin itseni ja söin pari kurkkua oksettavaan oloon, mutta kun ne kerta oli vääriä, niin jo se ajatus sai kurkut maistumaan pahoilta, tai ainakin vääriltä, ja loppujen lopuksi kun itkua vääntäen syötin pikkumiestä keittiössä raivoten, Ukkonen tuli siihen hieman jo hermostuen ihmettelemään, että mitä nyt taas itken, niin sitten se oli menoa, kun huusin rakkaalleni, että jos ei osaa oikeita kurkkuja ostaa, niin ei tarvitse sitten mitään tuoda.
No Ukkonen sitten nappasi kurkkupurkin (sen väärän) kaapista ja paiskasi roskiin (tosin jätti sen purkin sitten kuitenkin tiskipöydälle, kun huusin ettei tartte typerä kuitenkaan olla, että kyllä nekin voi syödä (miksihän en sitten voinut olla vaan hiljaa ja syönyt niitä?!) ) ja lähti ovet paukkuen.

Näitä siis sain..

                                                                

Mutta näitä piti saada :)

Näin jälkeen päin naurattaa, mutta sillä hetkellä ei kyllä ollut hymy herkässä kenelläkään. Esikoinenkin taisi hieman ihmeissään olla, kun kysyi että mistä riidellään ja kerroin että maustekurkuista :)

Aattona anoppi kertoi joulupöydässä, ettei laittanut kurkkuja ollenkaan pöytään, kun oli kuullut tästä pienestä välikohtauksesta, ja ajatteli että nekin kurkut heillä on kuitenkin vääriä :D

No mutta enhän minä nyt sen takia olisi hermostunut! Saahan kaikki laittaa pöytäänsä mitä lystää, mutta minä kun olin tilannut kotiin aivan tiettyjä kurkkuja, niin toki olin "oikeutettu" raivoamaan silloin :D
Mutta hyvin meni aatto ilman kurkkujakin :)

Taitaa tämä hirviö alkaa olla vähän meihinkin kyllästynyt, kun tuntuu tulevan joka raskaudessa hieman pahempana takaisin, ihan niinkuin pahoinvointikin :D

Siitäkään huolimatta en lupaa että ensi jouluna minäkin sitten saan punaviiniä :D

Synttäreitä ja sokerirasitusta

Viime viikon lauantaina esikoinen vietti syntymäpäiviää, ensimmäistä kertaa sai juhlia kavereiden kanssa niin, ettei mamma ole jaloissa pyörimässä :)
Löytyi pinjatat ja kaikki ja oli kuulemma kivat juhlat :) Sehän se on pääasia :)

Ukkonen poistui siksi ajaksi töihin ja minä painelin pienten kanssa vaaria häiriköimään.
Vieläkin oli vaari vähän puulla päähän lyöty, että taas tulee vauva :D
Vaimonsa taas oli jo aiemmin hieman epäillytkin, mutta ei ollut kehdannut kysyä, koska olisihan nämä "muodot" saattaneet johtua vielä edellisestä synnytyksestä.

Kerroinpa heillekkin, mikä keskustelu käytiin mummini 85-vuotis syntymäpäivillä, silloin kun viikkoja oli vasta sen reilu 5.

Mummin hyvä ystävä kysyi että "Joko olet päässyt kiloista eroon?" Minä siihen että "Anteeksi mitä?" Ja keskustelut jatkui näin:

Y: "Raskauskiloista."
M: "Joo, kaikki on lähtenyt."
Y: "Aijaa, no kyllähän sitä vähän tohon mahalle jää, mutta onneksi sulla on nyt aikaa laihduttaa, kun et heti ole tekemässä lisää lapsia, vaan kasvatat nämä nyt isoiksi."

Ei muuten ollut kaukana etten tokaissut että "Nyt on kuule vähän liian myöhäistä kun uusi on jo tulossa!" Osasin pitää suuni kiinni :D

Kyllä osaavat olla asiallisia nuo vanhemmat ihmiset :/ Kerroinpa tämän saman myös mummilleni viime sunnuntaina (sen jälkeen kun olin kertonut, että hänestä tulee taas kerran isomummi :D ) kun tulivat synttäreitä juhlimaan, ja voin olla aika varma, että tämä ystävä tulee kuulemaan tästä :D

Sunnuntaina vietettiin sukulaissynttäreitä siis. No sankarihan ei vieraista sen kummemmin välittänyt, vaan pysytteli omassa huoneessa nuorimman tätinsä kanssa kännyköitä näpläten.

Minä näppäränä tyttönä pyöräytin taas suussa sulavat juustokakut, kaksi kappaletta, että anopille ja veljenpojalle oli oma pienempi, kun noita ruoka-aina vammaisia ovat :)

Tämän kummoisempia tarjoomuksia en tällä kertaa vaivautunut vääntämään, mutta hyvin ne nämäkin kelpasi :)

Maanantaina käytiin sitten nappaamassa passikuvat lapsille, että päästäisiin edes johonkin reissuun, kun se ensi kesän reissu nyt peruuntui.
Esikoisesta ja jätkästä kuvat onnistui oikein hyvin, mutta Masa ei oikein tykkää valokuvaamisesta, ja sen kyllä huomasi :D Tässä paras kuva :D

No onneksi kelpasi tuo kuva kun keskiviikkona oli sitten Keravan kyttikselle aika varattuna, että saatiin passit kaikille paitsi Ukkoselle, siltä kun se jo löytyy. Ja sainpa vihdoin viimein tilattua itselleni uuden ajokortinkin :) Vanha kun oli melkein poikki ja siitä tuli huomautus jo jokunen vuosi sitten, ja olihan se viellä vanhalla nimelläkin :D
Halpaa lystiä, vain 250€ passit ja ajokortti! :/
Samalla tuli tehtyä hieman jouluostoksia, ja Masalle tuleekin hienot uudet punaiset nuken vaunut ja jätkä saa sen mamman kauan himoitseman lattiapalapelin :) 

Eilen aamulla oli sitten se kovasti "odotettu" sokerirastus, ja senkin pääsin Keravalle hoitamaan, kun täältä omalta terveyskeskukselta aikoja löytynyt.
Ihana naapuri tuli taas poikansa kanssa apinoita vahtimaan ja minä pirteänä lähdin yrjö kurkussa pilkko pimeässä mersu-bussilla etsimään oikeaa osoitetta :) Ja kappas, olin perillä minuuttia aikasemmin kun aika oli varattu, ja ei tarvinnut edes odotella! :)
Ja ai että se litku oli herkullista, kuin jääkylmää vadelmamehua! Olisin voinut ottaa muutaman mukillisen enemmänkin. Ja se helpotti myös oloa, niin sujui se 2 tuntia mukavasti Vauva-lehteä lueskellessa :) Helppo nakki siis tälläkin kertaa, vaikka pelkäsin kyllä vähän muuta, kun aikasemmin rasitus on ollut aina silloin rv 26 noin suunnilleen ja silloin ei mitään oksetusoloja muuten ole ollut.

Ja pisteet taas kerran meidän neuvolalle! Vaikka se täti hieman pöhelö onkin, niin kyllä se vaan hommansa hyvin hoitaa! Jo eilen päivällä tuli soitto, että taas on arvot hieman ketuillaan ja pitäisi lähteä mittaria noutamaan.
Paastoarvo oli siis taas hieman yläkanttiin, 5,8, kun raja on 5,3.
No sanoin että mittari löytyy jo, niin täti meni hieman hämilleen, eikä tiennyt että miten päin olisi, ja lähti sitten kysymään, että onko ok jos mittaan vanhalla mittarillani, mikä toimii, olin aamulla juuri testannut. Se sitten onneksi sopi, eipä nimittäin olisi ollut tänään aikaa mittaria lähteä hakemaan, kun tänään uusi yritys rokotetutkimuskeskuksessa, kun nyt on luvat molemmille lapsille :)

No mittaamisen aloitan vasta joulun jälkeen, niin ei nyt jouluruokailuja tarvitse murehtia :)

Eipä tuo mittaaminen enää niin hirveää ole, kun sitä sen verran tuli jo viime odotuksessa tehtyä :) Ja kun muutenkin ollut puhe, että joulun jälkee saa sitten herkut jäädä kauppaan, niin ehkä sitä saa arvot pidettyä jotenkin kurissa :)

Tänään pyörähti siis jo viidestoista viikko käyntiin, eli rv 14+0 ja juhannukseen on enää 26 viikkoa, eikä vieläkään talvesta tietoakaan! :)
Musta joulu tiedossa todennäköisesti, mutta ei anneta sen masentaa :)

Perjantai 13.pvä .

Tulihan se vihdoin!
Pitkästä aikaa tuntui ettei aika kulu mihinkään, kun jotain niin odottaa.

Kyllä sentää sydänäänet sai kuuluviin jo ihan hyvin kotona, että sen puolesta ei jännittänyt, mutta kyllä se ultra silti oli TAAS KERRAN huima kokemus! :)

Aamulla hieman meinasin mokata, kun naamakirjan omalle sivulleni päivitin, että kohta lähden ultraan, sen tekstin kun piti mennä Tammalauman sivuille :) Yksi kommentti kerkesi tulla ennen kuin tajusin ja äkkiä se sieltä poistin. Mutta onneksi aamulla ei vielä niin paljoa porukkaa roiku linjoilla, että ei sitä kovin moni tainnut nähdä, vaikka mitäpä tuolla olisi väliä, kenelle se kuuluu jos täällä ollaan aina paksuna :D

Ja olikin paras utrakokemus ikinä! Ultran teki mummeli, niinkuin hän itseään kutsui :)
Kätilöopiston parhaalla laitteella vieläpä.
Kaikki näkyi NIIN selvästi ja mummeli kovasti höpötteli vauvalle että "Annappa mummeli nyt vähän mittaa :) ", kun sen verran eläväinen tapaus masussa pötköttelee, että niin kovasti loikki, ettei meinannut homma heti onnistua :)

Kaikki oli niin kuin pitääkin, ja hieno vauva on, sitä se mummeli toisti useaan otteeseen ja kertoili omaa elämänkertaansa samalla, kuinka hän nuorena hoiti sisaruksiaa eikä silloin mitään tietokoneitakaan ollut, kuinka kaikki on vuosien varrella niin kovasti muuttunut :)

Kuvia mummeli räpsi vauvasta enemmän kuin laki sallii, ja sanoikin, että ei häntä niin kiinnosta, vaikka onkin "kielletty" ottamasta niitä niin paljon, kun nekin maksaa, vaan hänen mielestä niitä kuuluu ottaakkin..eihän tästä vauvasta saada enää enempää kuvia tämän ikäisenä, joten onhan se kiva että niitä sitten saa hieman enemmän :) 
Ja mukaan saimmekin 7 kuvaa vauvasta, kun aina ennen on saanut ehkä yhden, kerran vissiin 4 vai 5, mutta yleensä vai ehkä pari.

Laskettu aika ei muuttunut, kun heittoa tuli vain päivä enemmän varhaisultran laskuihin, joten nyt se varmistui, että häämatka peruuntui, tai paremminkin siirtyi, ja matkalle lähdetäänkin jo ensi kuussa jos vaan onnistuu.

Aivot siis löytyi, ja kaikki muukin oli niinkuin pitääkin olla ja pienellä oli mittaa sen n.7,5cm (pää-perä) ja seuraava ultra-aikakin saatiin aikaistettua ja on nyt siis 3.2.2014, eikä 13.2.2014, jälkimmäinen kun olisi ollut liian myöhään.

Sitä odotellessa siis, eihän siihen enää ole kuin pitkä aika :)

Esikoiselle kerrottiin taas samalla tavalla kuin viimeksi, helpoimmalla mahdollisella :) Eli jätin ultrakuvat pöydälle, ja hieman se niitä siinä ihmetteli ennen kuin kysyi kenen ne ovat :) Ja kylläpä se taas yllättyi ja kutsuipa kiltisti vielä hulluksi :D Mutta hyvin otti, vaika ilmoitinkin, että kesän reissu on nyt peruttu, mutta jollekkin reissulle lähdetään joka tapauksessa :)

Nyt oli myös korkea aika kertoa isälleni, että hänestä tulee TAAS kerran vaari :)
Eikä sitäkään ihan perinteisesti voinut tehdä, vaan naamakirjassa lähetin ultrakuva, johon laitoin tekstiksi "Virtuaalinen joulukortti teille :) Tosin puuttuu tonttulakki ja kuvaankaan ei mahtunut kuin nuorimmainen :) Ja onneksi olkoon vaarille, ensi jouluna on yksi lahjan saaja lisää :) "

Sitten vain odottelin koska hän kirjautuu, niin tiesinkin, että muutaman minuutin päästä siitä soi puhelin :) Ja niin kävi! Vaari soitti ja kertoi, että olivat ensin ajatelleet, että joku vanha kuva, mutta hetken tarkemman tutkailun jälkeen olivat huomanneet kuvan päivämäärän, ja tajunneet, että kyllä vaan taas tulee lisää vauvoja :) Ihan iloiseltahan tuo vaikutti, vaikka ei kuulemma osannutkaan odottaa taas tämmöisiä uutisia :)

Nyt siis melkeinpä kaikki sukulaiset tietää, mummiani lukuunottamatta, jolle taidan kertoa sunnuntaina Mömmelin synttäreillä.

Mömmelihän siis täytti keskiviikkona jo 11 vuotta! Mihin ihmeeseen tämä aika menee, kun edelleen olo on kuin teininä, lukuunottamatta sitä, että ei juosta enää baareissa, ei nähdä ystäviä/kavereita, vaan ollaan vaan kotona lasten kanssa?! :) Ja enpä kyllä niitä aikoja niin kaipaakkaan, vaan tämä elämä sopii kuin nyrkki silmään :)

Tänään lähdetäänkin pienten kanssa vaarin luokse, että saa likat juhlia rauhassa. On ostettu pinjatat ja kaikki niin ei täällä enää äitiä ja pikkukääpiöitä kaivata jaloissa pyörimään :) Ukkonenkin sopivasti lähti töihin päiväksi :)

Mutta huomenna sitten juhlitaan sukulaisten kanssa kolmen suklaan juustokakun voimin :)

Siitä se lähtee taas :)

Pidennetty (mikä ei omaan arkeen muuten vaikuta, mutta Ukkonen oli kotona) viikonloppu hurahti taas :)

Käytiin veljeni luona serkkupoikia ja Outokummusta saapunutta mummoa katsomassa ja en nyt varmana tiedä kuka pikkulintu on laulanut, kun kukaan ei tunnustanut, mutta niin vaan sielläkin oltiin jo tietoisia, ja kuulemma jo näkyykin, että turha yrittää piilotellakkaan :D
Mutta mikäs siinä, säästyin kertomisen vaivalta :)

Nyt mennään siis jo 12+3 ja perjantaihin ei ole enää pitkä aika! WUHUU!! Kyllä tässä onkin jo aika melkein pysähtynyt kun niin kovasti on odotellut :)

Ääniä aina silloin tällöin olen koittanut kuunnella, mutta vasta tänä aamuna voin sanoa satavarmasti kuulleeni kunnon jumpsutuksen ja pidempään kuin kaksi sekuntia, joten kyllä se vaan se uusin Hägglund siellä mahaa venyttelee :) Ja kyllä se mieltä aina rauhoittaa, kun nyt jo eilen illalla Ukkonen sanoi, että vauvamaha on :) Ja kiva että on! :) Saisi kasvaa vielä hieman nopeammin! :D

Mutta kyllä selvästi taas alkaa huomaamaan jo pientä kasvua :) IHANAA!! <3 :)

Jospa sitä perjantaina sitten jo tuolle esikoisellekkin sitten asiasta mainitsisi, ettei vaan kuule viikonloppuna synttäreillään joltain muulta.
Ja tiedä vaikka vaarillekkin joutuu mainita? :D On se vaan aina yhtä jännää se kertominen, mutta olisihan tuo hieman epäkohteliasta olla kertomatta ja sitten ristiäiskutsua vaari ihmettelee, että mikäs se tämmöinen lapsi on? :D No katsellaan :)

Jatkuva öllötysolokin alkaa ehkä hieman helpottamaan, aina silloin tällöin vaan tulee mieleen, että pitäisikö käydä posliinia halailemassa, mutta aika hyvin olen sen silti välttänyt :)

Nyt vaan nautitaan lumesta ja kasvavasta vatsasta ja tulevasta joulusta ja tänään taidan laittaa joulukuusen pystyyn! :)

Ei kun pulkkamäkeen taas tänään, kun tänä talvena Masakin siitä tykkää :)

Ja hei! Juhannukseen on enää 27 viikkoa ja 4 päivää! :)

Jätkä kasvaa

Tiistaina käytiin siellä Kätilöopistolla, kun oli se VIDI-tutkimuksen ensimmäinen käynti. Sehän siis olisi ollut jo viikkoa aikasemmin, mutta kun nämä pikkuset on olleet hieman kipeinä, niin siirrettiin aikaa.
Ja niinkuin olettaa saattoi, ei yhden yhtä parkkipaikkaa, ei siis edes niitä saakelin sakkopaikkoja missään! 
No kyllähän se paikka sitten lopulta löytyi, sakkopaikka vissiin sekin :) Onneksi oli vaunut ja rintareppu mukana, tuplilla kun ei kättärin hisseihin tungeta, niin niitä en viitsinyt mukaan edes raahata.
Eli jätkä reppuun, Masa vaunuihin, ja hirveellä kiireellä kohti laitosta, ettei vaan myöhastytä. Parkkipaikka ei siis ihan vierestä löytynyt, joten sain mamma aamulenkin siin samalla. Ei paljon sillä hetkellä naurattanut, ja ei kaukana ollut, ettenkö olisi kääntänyt auton keulaa kohti kotia ja jättänyt menemättä.

Pieni mies sitten punnittiin ja mittailtiin ja diipadaapaa juteltiin ja lopuksi vielä kantapäästä verta otettiin, eikä jätkä edes huomannut :)
Masan sen aikaa lueskeli kirjoja tyytyväisenä, ja hieman toki tädin koneita näpräili :)

Sen jälkeen taas hitonmoinen pukemisrumba, kun oli aika kylmä aamu. (onneksi kävin auton ikkunat aamulla raapimassa jäästä, ennen kuin Mömmö lähti kouluun, niin ei sitä enää lähtiessä tarvinnut hirveästi tehdä, muuten olisi varmasti reissu jäänyt tekemättä)

Se oli siis pikainen reissu, mutta eipä taas puleen vuoteen tarvitse mennä :)

Keskiviikkona oli sitten jätkän puolivuotis neuvola, ja sieltä tuli oikeat mitat (tiistaina kun kättärin vaaka näytti 7260g) niin neuvolassa oli nyt sitten 7140g, 68cm pää oli 43,2cm.
Pieni mies siis, kun Masan mittoihin vertaa :D Mutta eipä pidä vertaillakkaan :)
Täti oli oikein tyytyväinen pienen miehen kehitykseen ja kasvuun ja kaikki oli siis mallillaan :)

Koitettiin sitten kuunnella myös tulevaa vauvelia, ja tovin etsiskelyn jälkeen sieltä löytyikin syke <3 Täti jo meinasi luovuttaa, kun ei millään meinannut löytyä, mutta onneksi löytyi kuitenkin :)

Enkä usko että kovin olisin sterssannut, vaikka ei olisi löytynytkään, mutta hyvä että löytyi kuitenkin :)
Seuraava neuvolakäynti onkin sitten uusissa tiloissa Korsossa 8-kuisena.

Torstaina sitten heti aamusta reippaana tyttönä painelin labraan otattamaan 5 putkiloa verta, niin on sekin nyt hoidettu ja seuraavaksi pitäisi sitä hiton sokerirastus aikaa alkaa varailemaan, kun vaan muistaisi mille viikoille se oli, ihan tässä lähiaikoina kuitenkin. Toivottavasti neuvolan täti osaa vastata sähköpostiin, kun ei sille enää voi soittaakkaan.

Ajatus rasituksesta tämän jatkuvan ällötyksen kanssa ei houkuta yhtään, mutta mitäpä sitä ei pienen vauvelin takia tekisi :) Ja onneksi siihen ei tällä kertaa joudukkaan kuin sen kaksi kertaa, edellisen raskauden RD-diagnoosin takia :/

Tällä kertaa saavat kyllä arvot olla kohdillaan, ettei tarvitsisi taas alkaa mittailemaan. Mutta jos niin huonosti käy, niin mittarihan löytyykin jo kotoa :)

Lauantaina oltiin pikkujouluilemassa Ukkosen serkun luona, ja sai nyt sitten Ukkosen viimeinenkin sukulainen tietää tästä tulevasta :) Ja mitäpä tuo haittaa :)
Omasta suvustani ei vielä tiedä kuin äiti ja isosisko, mutta ehkäpä niille muillekkin sitten jossain vaiheessa "pitää" kertoa..ehkä esikoisen 11-vuotis synttäreillä tai sitten jouluna, tai ehkä joskus muulloin, katsotaan :)
Hieman saattavat yllättyä, kun aika selväksi taisin tehdä, että nyt ei ihan heti putkeen ole uusia tulossa :D
Mutta eipä tämä meidän päätös ollutkaan! Ihan itse päätti pillerivauva meille tulla :)

Vielä pitäisi 11 päivää malttaa odottaa ultraa. Tuntuu että aika mataa, mutta silti menee nopeaa, kun nyt jo kuitenkin 11+3 ja ihan vastahan plussasin :)

Talvikaan ei ole vielä tullut, ja juhannukseen on enää reilu 28 viikkoa! :)

Lauantaina muuten meidän pikku-ukko lähti ensimmäisen kerran ihan oikeasti ryömimään! :) Hitaasti mutta varmasti meni eteenpäin kun Ukkonen lelulla kiusasi ja siirsi aina kauemmas :) Niin se vaan jätkä kasvaa :)

Ja pistetään vielä kuvaa eiliseltä, kun mamman maustekurkkuhimo on hieman laantunut, mutta nyt sitten alkoi ihan hirveästi tehdä mieli laskiaispullaa, joten olihan sitä sitten leivottava ja Masakin tykkäsi kovasti :)

Ja kun näin herkkuperseitä ollaan,niin teinpä tuossa viimeviikolla elämäni ensimmäisen juustokakun, kolme suklaan sellaisen, ja ihan vaan siis koemielessä, että uskaltaako toiste tällaista tehdä ja vielä sukulaisillekkin tarjota :)
Ja oma mielipide että, KYLLÄ! Oli se herkullista ja jos ei jostain syystä muille kelpaa, niin kyllä meidän possuperhe ainakin syö! :) Oli se vaan NIIN herkullista :P

Uusi koti ja pikkujoulut :)

Ei tosin samassa osoitteessa.

Mutta viikko takaperin viikonlopppuna oli sitten se kauan odotettu muutto :) Perjantaina ja aivaimet saatuamme aloitimme ravaamises alas ylös, jota tapahtuikin sen varmaan kaksisataa kertaa viikonlopun aikana.
Pakko myöntää, mutta näin reilu viikon jälkeen muutosta, pohkeissa tuntuu edelleen hieman se ravaaminen :) Ei onneksi niin kuin silloin viikko sitten, kun ei edes pystynyt kävelemään, kun pohkeet huusi hoosiannaa :D
Perjantaina oli vaari auttelemassa ja lauantainen Ukkosen pari kaveria tulivat kantamaan raskaimmat, esimerkkinä sanottakoon "kevyt" kukkalaatikko, mikä Ukkosen kanssa sentään kahdestaan saatiin vanhaan asuntoon asennettua (survottua) parvekkeelle, keittiön lattialla hartaan rakennusvaiheen jälkeen :) 
Ja toinen, minun rakas baarikaappi, joka ei sisältönsä puolesta paina, mutta runkonsa puolesta sitäkin enemmän, onhan se puun runko itsessään :)

Kaikki saatiin kuitenkin ehjänä perille :) (Tosin kaikki ei siltikään enää ole aivan ehjää, kun Masa päätti hoidella kuivakukkia mamman mahapatsaalla hakkaamalla, mutta oma vikani kun jätin laatikon lattialle)

Vaikka muutto matkansa puolesta oli helppo, ei se siltikään käden käänteessä käynyt, kyllä se vei koko viikonlopun siivouksineen päivineen, mutta valmista tuli ja sehän se pääasia on :)

Esikoinen oli viikonlopun isällään ja pienet anopilla lauantain, niin sai aivan rauhassa ravata :) Koirakin kun meni naapurille lauantaiksi hoitoon :)

Meilkeinpä kaikki tavarat löysivät hetimiten omille paikoilleen, kun järjestyshän ei muuttunut mitenkään kun asunnot ovat identtiset, niin saivat nyt mennä samoille paikoille. Ainoastaan siis lastenhuoneet vaihtuivat päittäin.

Hyllyt ja taulut ei tosin vielä ole löytäneet seinille, mutta eiköhön nekin siitä sitten :)

Ahkerana mammana kun niitä verhokankaitakin tilasin sen 45 metriä, niinperjantaina ja kahdet verhot ompelin :) Olin mitannut että tulevatlattiasta kattoon ja pituutta saa olla sen 2,5m ja sen mukaan siis tein.. no kyllähän vanhassa asunnossa niin olisi tullutkin, mutta ei täällä uudessa, verhokiskot ei olleetkaan katossa asti, vaan parikymmentä senttiä alempana, ja kyllähän se hieman meinasi minun normaalisti niin kylmiä hermoja koetella, kun niitä asentelin yhtään enempää katsomatta ja Ukkonen sitten ilmoitti että nehän roikkuu maassa.
Enpä alkanut niitä lyhentelemään (teen joskus "paremmalla" ajalla :D )vaan käänsin vaan hieman yläreunasta, ja nyt ne sitten häiritsevät, mutta ei voi mitään.

Loput verhot ompelinkin suoraan hieman lyhyemmiksi, ja muutaman päivän nettipimennon takia nyt roikkuukin joka huoneessa uudet verhot :)
Olohuoneessa ja keittiössä onkin jo jouluverhot, vaikka Ukkosen mielestä ei vielä mitään joulua laiteta :) Mutta pikkuhiljaa laitetaan siitäkin huolimatta, laitoin joululiinankin vaikka kiellettiin :D Eilen ostin keittiön pöydälle kynttelikön, kun ei täällä oikein kynttilöitäkään uskalla polttaa nyt muutamaan vuoteen taas, ja eipä se mies siitä ainakaan suuttunut :D Tänään ajattelin laittaa muutaman liinan lisää, ehkä :)
Kuusi kuumottaa pikkuvessan nurkassa, muta niin paljon en kuitenkaan herraa viitsi kiusata, että sen jo asentaisin omalle paikalleen, odotellaan nyt vielä pari viikkoa :)

Viime lauantaina oli meidän Tammalauman pikkujoulutkin Laittasaaressa :) Nyyttärimeiningillä vedettiin ja minä vein pipareita :)
Minä ja Keravan mamma olimme tyylikkäästi myöhässä yli tunnin, kun Ukkonen aamulla lähti selvittämään uuden auton vara-avaimen hankkimista, mikä oli rikki jo ostettaessa..se avain siis. Siellä sitten hieman venähti, joten meidänkin lähtö venähti, ja tokihan tämä mamma raivon partaalla täällä kotona odotteli :)
No perille päästiin,loppu hyvin kaikki hyvin :)
Tammoja ja varsoja oli paikan päällä vinopino, olikohan meitä 18 lapsineen :)
Oli mahtavaa nähdä näin paljon pieniä lapsia kerralla, ja kaikki viihtyivät lukuunottamatta kuvaushetkeä, mistä monikaan lapsi ei tuntunut pitävän :) Eikä yhteenkään kuvaan saatukkaan ihan kaikkia varsoja kerralla, kun osa pikku tontuista oli aikaisemmin jo uupunut ja unten mailla :)
Mutta oli kyllä kaikin puolin oikein mukavaa olla aikuisessa seurassa, sitä kun nykyään aika harvoin on, jos siis ei lasketa tuota Ukkosta mukaan :)

Uudesta autosta vielä sen verran että kyllä, meillä on uusi/vanha auto, iso auto, nyt mahtuu kyytiin perhe ja pari muutakin :) Yhdeksän paikkainen pikkubussi, se on mersu mutta se ei haittaa :) Se on hieno, ja hyvä ajettava, ja niinkuin mainitsin, se on myös tilava :) Se on IHANA! :) Näin meillä herra hoiti lisääntymisjärkytyksensä, enkä moiti yhtään :)

7+4

Viime viikolla neuvolan täti soitti ja manasi, kuinka voikaan olla vaikeaa saada varhaisultra-aikaa yhtään mistään.
Kättärit ja naistenklinikat ja mitä näitä muita onkaan, sanoivat vaan kaikki että "Yksityiset on olemassa."
Siis mitä helvettiä?!?!
Kun täällä kerta tarjotaan käytettäväksi ehkäisypillereitä, jotka toimii yhtä hyvin kuin rautatabletit raskauden aikana, niin luulisi, että tarjottaisiin myös varhaisultra, että voidaan todeta, koska pillerit jätti toimimatta.
Mutta ei! Jos haluaa tietää, saa siitä maksaa itsensä kipeäksi. On noilla laitoksilla varmaan keskenään jonkun näköiset sopimukset, että jokainen saa osansa, kun toiselle hommaa asiakkaita.

Mutta onneksi ei neuvolan täti jäänyt neuvottomaksi, vaan jatkoi sitkeästi yrittämistä ja sai (suhteiden kautta kuulemma) järjestettyä ultra-ajan Tikkurilan terveyskeskuksesta tälle aamulle :)

Ukkonen jäi lasten kanssa aamuksi kotiin, ettei tarvinnut reppanoita repiä ylös kesken unien, ja minä reippaana painelin kuuntelemaan, millähän viikoilla täällä mennään :)

Ja kyllä helpotti, kun täti aloitti katselemisen ja ensimmäiseksi totesi, että "Kyllä tämä on kohdun sisäinen raskaus." Hieman odottavana jäin siihen että "No?" No löytyihän se sykekin sieltä oikein vahvana näytti vielä ruudulta sitä pientä myttyä, joka hieman katkarapua muistutti :)
Eniten kuitenkin ehkä sitä lukumäärää odotin ja yksihän sieltä löytyi :)
Enpä olisi yllättynyt, jos tällainen ei odotettu-raskaus, ja sieltä olisi löytynyt toinen tai vaikka kolmaskin :D Mutta hyvä näin, juuri oikea vastaus, mitä olin odottanutkin :)

Ja viikothan oli siis 7+4, eli ei enää montaa viikkoa kun putkahtaa maailmaan :D (jos siis kaikki vaan menee hyvin)

Ukkonenhan ei kamalasti kiitellyt, kun tämmöistä taas menin järjestämään,  (hänen mielestään minä olen yksin tämänkin takana :D ) ja varsinkin kun laskettu aika menee niin  lähellä meidän häämatkaa, mille itse siis en tässä tilanteessa ole lähdössä, mutta kun nyt taitaa reissu jäädä väliin koko laumalta, kun se laskettu on 20.6 ja lähtö reissuun olisi 29.6. 
Eihän se Ukkonen mihinkään voi lähteä, kun jos yhtään sisaruksiinsa tulee, menee yliajalle (siis 40+) ja ei välttämättä ole syntynytkään vielä lähtöpäivänä.
Kyllä harmittaa muiden puolesta :( Varsinkin tuon esikoisen, kun sillehän se kovin isku on, kun kuulee, ettei pääsekkään reissuun, mitä niin kovasti odottanut :(

Kovasti pidän peukkuja, että seuraavassa ultrassa, 13.12, laskettu aika aikaistuisi vaikka kymmenen päivää, niin siinä vaiheessa muut pääsee reissuun, kun sitten se pentu on revitty ulos vaikka väkisin jo siinä vaiheessa kun lähtö on :)

Tuo ultra millä tämä keston määritys tehtiin, oli noin suunnilleen kivikautinen, niin toivon ettei niin tarkka ollut, ja tommoinen heitto kävisi :) Mutta todennäköisesti toiveajattelua, kun ainahan nämä meidän lapset on päättäneet tulla "hyvään" aikaan :) Ihan niinkuin Matildan takiahan häitäkin kertaalleen siirrettiin vuodella eteenpäin ja Alexanderin kohdalla ei sitten vaan viitsitty enää, olihan hän jo kuitenkin kuukauden vanha kun häät vietettiin :)

No mutta kyllähän sitä vielä kerkeää reissaamaan :)

Nautitaan nyt tästä jatkuvasta oksetuksen tunteesta ja odotellaan sitä ihanaa kasvavaa vatsaa <3 :)

Odottavan aika on pitkä

KYLLÄ! Ihan sama mitä sitä odottaa, mutta aika ei vaan kulu!
Muuttoa odotan ja vielä pari viikkoa pitäisi jaksaa. Sähkösopimukset on tehty ja pakata en viitsi, miksi turhaan kun kaiken voi viedä suoraan omille paikoilleen, joten siihen riittää muutama hassu laatikko millä sitä tavaraa kuskaa tästä alakertaan.
Kyylämummona olen jo hieman tiiraillut aina ohikulkiessani, kuinka työmiehet edistyy meidän uuden asunnon kanssa, toivottavasti tekevät hyvää jälkeä ja siivoavat myös sotkunsa lopuksi.

Muuttopäivää mietittäessä valittiin juurikin viimeinen mahdollinen viikonloppu, ettei tulisi kiirettä, mutta nyt hieman harmittaa, kun olisihan sitä jo aikaisemminkin voinut muuttaa :(
Vaikka eihän kaksi viikkoa nyt pitkä aika ole, niin tässä odotellessa se vaan tuntuu siltä.

Ja odotetaanhan tässä nyt myös kuumeisesti ultrakutsua. Kun ei tietoa koska sinne pääsee. En malta odottaa että saadaan viikot tarkennettua. Toivottavasti kutsu tulee pian :) Vaikka jo tänään voisi tulla, jos minulta kysytään :) Mutta eipä sitä kysytä, eihän minulta kysytty siitäkään, että tuleeko meille vielä lapsia, vaan supersiittiö päätti sen itse.
Toivottavasti ei nyt viikko tolkulla kuitenkaan joutuisi odottamaan.
Malttamaton luonne kun olen, että kaikki pitää saada heti nyt :D

Onhan tämä raastavaa, kun ei yhtään tiedä missä mennään, paitsi olojen perusteella ja kahden testin tehneenä paksuna, mutta kuinka pitkällä. 

Maanantaina olikin se taas ensimmäinen neuvola, ja varmuuden vuoksi koitettiin kuunnella ääniä, että sen verran tarkentuisi, että ollaanko jo kymppiviikoilla, mutta mitään ei kuulunut, joten ei sitten varmaan ihan niin pitkällä ainakaan.
Kohtu kuulemma tuntui jo hieman kasvaneen, mutta tiedä siitä sitten, kun se täti on hieman omituinen, ja kovasti edellisessä (vai oliko sitä edellinen, ei voi muistaa) raskaudessakin pelotteli loppuvaiheessa, että vauva olisi kääntynyt väärin päin, kun eihän syke pyllystä pitäisi kuulua :) Ja oikein päin siellä kuitenkin oltiin koko ajan :)
Tällä kertaa ei täti sentään kertonut, että on parempi käyttää huumeita kuin juoda alkoholia! :D

Mutta onpa sentään yksi asia mitä en odota, sokerirasituskoe, mihin joudun tällä kertaa jo rv 12-16, edellisessä raskaudessa saamani RD-diagnoosin takia :/ Ja toki myös siihen toiseen sitten rv26, mutta siihen nyt on vielä aikaa.
Jo ajatus siitä, että taas kerran syömättä ja juomatta, eli yrjö kurkussa joudun repimään nuo hyväuniset pikku-piltit aikaisin aamulla ylös, ja raahautua terveyskeskukseen istumaan tunneiksi :(
Siinä litkussa ei sinällään ole mitään kamalaa, ihanahan se on saada edes jotain tyhjän mahan pohjalle :) (kun olen kuitenkin tottunut syömään myös öisin, niin maha huutaa hoosiannaa varmasti jo ennen nukkumaan menoa)

Onhan se toki hyvä että seurataan. Mutta silti! Yksi pieni notkahdus edellisen raskauden kokeessa, ja siitä tullaan sitten aina kärsimään. (vaikka ei raskaana olisikaan, niin siitäkin huolimatta kerta vuoteen pitää käydä kokeissa :( )

Tällä kertaa toivotaan ettei notkahdusta tapahdu ja mittari saa pysyä visusti kaapissa. Vaikka ei se pistäminen sitten loppujen lopuksi enää niin kamalaa ollut, niin ei sitä nyt mielellään siltikään tee.

Yhdelle ystävälle eilen kerroin tämän ilouutisen (sillä verukkeella sain kertoa, että pyydän häntä lapsenvahdiksi sitten kun on ultra :) ) Ja ensireaktio oli hirmuinen nauru ja "Mä haluun kans!" Hänellä on vajaa 2-kuinen poika :) Mutta ei se jatkuva kuume katso muiden lasten ikää :D

Ja voinpa sanoa, että jonkin moinen hirviö on taas nostanut päätään..juuri kun alkoi olo normalisoitua, ja hormoonihirviö oli "kaunis" muisto vain :)

Toissa päivänä kun Mömmelin koulun pullikseen leivoin muffinsseja, niin kolme taikinaa tein, ja kaikki epäonnistui, siis KAIKKI! Ne perkeleet aina vaan uunissa lässähti, vaikka tutulla ohjeella tein, mutta ei! Ei sitten millään onnistunut yksikään, ja loppujen lopuksi "loistava" kotileipuri itki ja paiskoi muffisseja roskiin ja teki vielä sitä kolmatta taikinaa itkien.
Ei saanut likka muffinssejaan. Ja Ukkonen vielä kehtasi sanoa että "Mieli tekis nauraa." No sillä hetkellä kun ei leipuria naurattanut yhtään, niin hetkellisesti olisi tehnyt mieli paiskoa jotain muutakin sinne roskikseen :(
Niinhän se tyttökin sitten itki kun tuli kotiin kiipeilytunniltaan, mutta sovittiin sitten, että käyn hakemassa aamulla popcornin siemeniä, ja saa niitä sitten viedä :) Ihme etten niitäkin polttanut! :D
Loppu hyvin, kaikki hyvin :) Ja ne reilu 50 muffinssiä, mitä en roskiin heittänyt, kun maku kuitenkin oli hyvä, niin meidän kiltti hauva piti huolen, että yhtäkään ei ollut jäljellä kun kotiin tultiin kaverin luota. Papereineen oli synyt, mutta säästi sentäänmamman silikoonivuoat :)
Toivottavasti sai ainakin mahansa täyteen :)

Mutta tuossakin huomasin itsessäni jotain olevan PAHASTI vialla! Kun näin pöytäliinan mutkalla ja muffinssien kadonneen, normaali minä olisi huutanut ja raivonnut ja mitä sitä nyt ihminen suutuspäissään on ja tekee, niin ei, ei edes hermostuttanut, siivosin jäljet, enkä muistanut edes koiraa pahemmin torua.
Pakko kai se on uskoa, että paksuna tässä ollaan, kun nyt on kyllä palikat menneet niin pahasti pois paikoiltaan, että mahtaako enää ikinä loksahtaa omiin koloihinsa :D

Mutta tuntui kyllä ihmeen hyvältä, kun en yhtään hermostunut omaan normaaliin tyyliini :)

Ja odotellaanhan tässä vielä lunta ja jouluakin, mutta niihin nyt varmaan vielä menee, siis siihen lumeen ainakin :) Joulu sentään tulee silloin kun kuuluukin :)

Eli ei muuta kun odotellessa! :)

Plussatuulia taas kerran :)

Kyllähän tässä jo muutaman päivän ihmetellyt, kun niin kovin oksettava olo, ja pahenee vaan. Ja sitten vielä ihme väsymyskin, kun ei ole tapana päiväunia nukkua, mutta nyt on maistuneet oikein hyvin.
No ei ollut edellisen pillerilevyn lopussakaan puolukkapäivät ihan sitä mitä pitäisi, ja edellisistä olikin sitten joku 1½ kuukautta.
Lopputulos siis:
Aamulla ärrän kautta neuvolaan, Alexanderin 5kk neuvola siis kyseessä, ja pikaisesti ajattelin varmistaa, että jotain häikkää se vaan kropassa on ja yksi viiva sen todistaa.
Ja niinpä tekikin joo! Heti pärähti tikkuun kaksi vahvaa viivaa ja minkäs teet..se oli sitten siinä, ja soitinkin heti Ukkoselle ja sanoin että "Mä pilaan nyt sun päiväs, ja varmaan koko elämänkin." Ja sitten kerroin, ja kyllä siltä muutamat ärräpäät oletettavasti tulikin.

Kysyin sitten vielä varmuuden vuoksi neuvolan tädiltä, että montakos viivaa hän siinä tikussa näkee, niin ei ollut minulla silmät vaan ristissä ja tuplana kaikkea näyttänyt, vaan kyllä sekin siinä kaksi kirkasta punaista viiva näki ja naureskeli vain :)

No varattiin sitten ensimmäinen neuvola minulle ensi maanantaille ja katsellaan sitten tarkemmin, jospa täti saisi järjestettyä varhaisultran, että selviäisi viikot myös.

Kotimatkalla sitten piipahdin vielä apteekkiin hakemaan digitestin, että katsellaan mitäs viikkoja se sitten näyttää.

Sen kun sain kotiin tultua tehtyä, niin mittariin ilmestyi 3+, ja kun päiväpissasta, niin eihän sitä nyt yhtään sitten voi tietää että millä viikoilla mennään. Itse veikkaisin kuitenkin alle kymmenen, kun ei mitään turvotuksia tai muutakaan vielä ole ilmestynyt.

Vähän paskaan saumaan sinällään, että ensi kesönä olisi tarkoitus lähteä etelään, niin nyt menee kyllä aika niille ajoille laskettu, jos kaikki menee hienosti loppuun asti.

Tässä on kyllä "hieman" sulattelemista! :) Ukkosella vissiin vielä enemmän, kun sanoi jo, ettei kohta tunnit enää riitä työn tekemiseen, että pystyy tämmöisen sirkuksen elättämään :)

Mutta on sen nyt perkele, että vuosiin ei lapsia tullut, vaikka ilman ehkäisyä oltiin, ja nyt ei sitten mikään pidättele tämän Ukkosen supersiittöitä :D

No näillä mennään, ja tervetuloa vaan, kun kerta noin kova hinku :D

                                                       Siinä vielä todistusaineistoa :)

Muuttoa pukkaa

Nyt pitää kyllä nostaa hattua Vav:lle!
Ei se asunnon saaminen olekkaan ihan mikään mahdottomuus :)

Mehän siis saimme tarjouksen 25.9 kaksi kerroksisesta rivarikämpästä.
Kyseisessä asunnossa oli se paljon himoitsemamme oma sauna ja oman pihan lisäksi vielä valtava parveke :) No ne olikin sitten ainoa plussat siinä asunnossa. Pienet makuuhuoneet oli kirjaimellisesti pieniä, noin suunnilleen siivouskomeron kokoisia ja iso makuuhuone olikin sitte ISO! Se iso makuuhuone ei paljon myöskään lohduttanut, kun sinne olisikin sitten pitänyt ottaa toinen pienistä, kun ei niihin pikkuruisiin koppeihin kahta lasten sänkyä olisi saanut mitenkään järkevästi tungettua, sen näki jo edellisten asukkaiden järjestyksestä.

Eli plussat olivat liian pienet, että se asunto olisi otettu, joten kohteliaasti kieltäydyin sähköpostilla, ja varmistin vielä, että eihän se meidän asunnon saanti nyt ollut siinä, että kyllä meille saa tarjota jotain muuta, kuten esimerkiksi tuota meidän alakerran kämppää, kun siitä asukkaat olivat muuttamassa jenkkeihin.

No ne asukkaat sitten pakkasivat kamansa jä lähtivät, ja minä täällä suurinpiirtein kiukkua puhisten mietin, että "Minkähän lainen perhe siihen nyt muuttaa? Niillä on kuitenkin jo niin isoja lapsia, että ne varmasti osaisi kävellä tänne kolmanteen kerrokseen! Minkä takia ne ei sitä meille voineet antaa?!"

Ja kappas! 15.10 Ukkonen soitti ja sanoi että meille on tullut tarjous alakerran kämpästä! :)

Siis en kyllä ikinä olisi uskonut, että ne sitä meille tarjoaa, vaikka sitä NIIN kovasti olenkin toivonut :)

Sehän on siis kopio tästä asunnosta, mutta siinä on se ihana oma piha! Ja ei tarvitse portaita enää ravata, kuin korkeintaa Masan poikakaveria moikkaamaan kolmanteen kerrokseen :)

Eilen käytiin vähän kurkkaamassa sitä asuntoa, että missä kunnossa on, kun edellisessä perheessä myös lapsia riitti. No hyvässä kunnossa oli, paremmassa kuin tämä meidän, ja sillä en tarkoita, että me täällä oltaisiin sikailtu, vaan ihan yleisesti paremmassa kunnossa, kun keittiössäkin osaa kaapeista oli valkoisia, täällä kun kaikki on ällöttävän puun värisiä ja pikkuvessakin siellä oli selvästi remontoitu tai jotain, kun täällä taas sille ei ole ikinä tehty mitään.
Senkin takia käytiin katsomassa, että tällä kertaa Ukkonen ei halua maalata ja paikata koko asuntoa, minkä tähän kämppään teki, vaa sen saa kyllä Vav hoitaa tällä kertaa. Olihan se helvetillinen homma tämän kämpän kanssa, pinta-alaa kun kuitenkin on aika paljon!

Toivonmukaan nyt hoitavat sen myös, koska siellä oli ihan kivat harmaat seinät, mutta kun sen on joku amatöörimaalari tehnyt, niin jälki oli myös sen mukaista.

Ensi viikolla siis päästään varmaan vuokrasopimus allekirjoittamaan ja ensi kuussa onkin muutto :)
Ja helpoin muutto ikinä! Kaksi kerrosta alaspäin, niin ei tarvitse muuttoautoakaan :)

Ei muuta kun pennut hoitoon, niin se on äkkiä hoidettu :) Ja siinä samallahan saan sopivasti joulukrääsät kellarista, niin voi pikkuhiljaa alkaa laittamaan kotia joulutunnelmaan :)
Hyvä että Ukkonen on töissä, niin ei pysty estelemään :D

Ja asiasta kukkaruukkuun. ULKONA SATAA LUNTA, TAI RÄNTÄÄ TAI LOSKAA, MITÄ TUO NYT ON, MUTTA EI SE AINAKAAN VETTÄ OLE!!! :D
Jee!!! Meille tulee talvi, ja nospa Masa tänä talvena tykkäisi jo pulkkailusta :)

Kokkausta

Viime viikko meni siis leipoess..ihan omaksi iloksi vaan :) Joku hiton leivonta-kärpänen on tainnut pahasti purasta :D

Yhtenä päivänä leivoin vanija-kreemi täytteisiä muffinsseja, ja eipä ne kauan pöydällä vanhentuneet, Masa taisi syödä puolet :D (Meillä on lapsilla terveet ruokatavat :D ) No saahan sitä välillä herkutella! :D Mutta vaikka itse sanonkin, niin ai että tuli herkullisia :P

Ja kun kerta vauhtiin pääsin, niin tulipa yhtenä päivän, (ja sitä seuraavanakin tehtyä kauralastuja :) NAM! Ne on herkullisia! Niitä tuli lapsena tehtyä paljon mummin siskon luona kyläillessä :)

Keskiviikko iltana jo haaveilin pannukakusta, ja torstai-iltana oli sitten se väännettävä :)

Perjantaina kun Ukkonen kävi kaupassa, niin sokeria pyysin tuomaan, mutta yllättäen juurikin sen unohti, joten illalla koiran kanssa lenkillä käydessäni oli pakko vielä kauppaan kipaista sitä hakemaan, ja voita tottakai lisää, kun oli lauantai-aamulle jo selvät visiot mitä haluan tehdä :)

 Lauantaina siis kun oli vieraita tulossa, heräsin pirteänä kuudelta, kun Ukkonen lähti kalastuskilpailuihin ja itse aloin niitä kauralastuja paistelemaan, tein vielä mustikkapiirakan, paras piirakka mitä ikinä olen tehnyt! Vanija-kreemi täytteellä sekin ja oikein harmittaa, kun pakastimessa ei ole enää mustikoita ja jääkaapissa on enää pieni pala piirakkaa :(
Ei siis pääse uutta tekemään :(

Tarkoitukseni oli tehdä vielä niitä herkullisia muffinsseja voikreemi-kuorrutteella, mutta voi loppui kesken, joten jätin sitten tekemättä.

Yhtenä päivänä ruokaa laittaessa, kun kuorin ja suikaloin 4 kiloa perunaa eteisessä istuen, Alexander vieressä keinuen ja Masan kylpiessä, niin kyllä alkoi tuntumaan aika suurperheen elämältä, kun ruokamäärät aika huimia. Meni nimittäin lähes kaksi tuntia niitä perunoita tehdessä :)
Seuraavalla kerralla taidan ostaa kaupan valmiin peruna-sipuli sekoituksen :D

Mutta kyllä se itse tehty aina parempaa on (ainakin melkein aina) Ja tällä kertaa onnistui oikein hyvin :) Jopa Masa, joka viime aikoina on nirsoillut kaiken suhteen, tykkäsi äidin tekemästä kinkku-kiusauksesta ja söikin aivan hurjia annoksia.

Tämän kokoinen vuoallinen riittää meillä kolme päivää, joten joko meillä syödään paljon, tai sitten meitä on vaan monta syömässä :D
Mutta tosissaan kun useimmiten määrät on aika samanlaisia, niin voisi kuvitella että on isompikin perhe.

Siskoltani saimme kauan toivomani 10 litran kattilan häälahjaksi, ja se onkin kovassa käytössä pataruokia ja koittoja tehdessä. Tuo 7 litrainen, minkä aikanaan sain kun 10 litraista toivoin, niin on aivan liian pieni meidän tarpeisiin :) Nyt voi siis tehdä vaikka 17 litraa kerralla :)

Ja tänään pääse tämä mamma tekemään ison kattilallisen sienirisottoa, kun ahkera esikoinen oli viikonloppuna mummolassa kerännyt 8 litraa sieniä. Itselläni kun jostain kumman syystä omalla mökkireissulla (ilman lapsia) jäi sienet metsään..oli niin paljon muita kiireitä :D
  Mieli tekisi jo mennä tekemään, mutta taidan odottaa että nuo apinat tuolta herää, syöttää ne, käydä hieman pihalla, laittaa pennut päiväunille, ja sitten vasta alkaa tekemään, muuten menee sekin aika sohvalla pötkötellessä :)

Ja edelleen tekisi mieli niitä muffinsseja tehdä, mutta ei sitä voita tuonne kaapiin ole edelleenkään mistään ilmestynyt.
Ja ehkä hyvä kuitenkin niin, koska kyllä se vaa'an viisari vielä jossain vaiheessa alkaa heilumaan sinne väärään suuntaa, vaikka vielä ei herkutteluilla ole ollut minkään laista vaikutusta.. paitsi alas päin :)

Kohta on onneksi joulu, ja hyvällä tekosyyllä pääsee pipareita ja torttuja vääntämään :)

Arvonta Dreams and marshmallows - blogissa

Arvonta Dreams and marshmallow - blogissa

Käykääs osallistumassa! Voit voittaa s-ryhmän tai h&m lahjakortin! :)

http://dreamsandmarshmallows.blogspot.fi

Pieni enkeli

Sunnuntaina kuulin uutisen, jota kenenkään ei pitäisi kuulla, vielä vähemmän kokea. Ei edes pahimman vihamiehen.
Suunnaton suru ja jollain tapaa myös viha valtasi mielen. "Miksi tällaista vääryyttä tapahtuu?!" Mitä ihminen on tehnyt ansaitakseen pahimman mahdollisen?!

Täydellinen vauva, pienen pieni enkeli lensi taivaaseen ennen kuin näki päivänvaloa.
Mimosan pikkusisko, isän puolelta, mutta sisko se on siinä missä Matildakin.
Pieni tyttö lähti aivan yllättäen, ei mitään ennakkovaroituksia. Aika oli tulla tapaamaan vanhempia, toisin kävi.
En usko jumalaan, mutta uskon, että on Jotain. Ja ehkä tälle pienelle tytölle oli toinen tarkoitus, ehkä hänen tehtävänsä olikin lähteä hoitamaan Nonna-koiraa.
Oli tarkoitus mikä hyvänsä, ei sitä voi hyväksyä! Suurin vääryys mitä voi vaan tapahtua!

Miten voi lohduttaa vanhempia jotka joutuvat kokemaan jotain näin kamalaa?! Ei varmasti mitenkään. Mitkään sanat eivät lohduta. Näin uskon. Mieleni tekisi soittaa ystävälleni, mutta en tiedä mitä sanoa. Jätän siis soittamatta.

Suru-uutinen pysäytti totaalisesti ja tunsin kuinka rakkaus omia lapsia kohtaan kasvoi entisestään, jos mahdollista <3
Mitä minä taas olen tehnyt ansaitakseni kolme täydellistä lasta?!
Iski pelko, kun tajusin, kuinka helposti jotain niin tärkeää ja rakasta voidaan vaan ottaa pois.
Miten pystyn suojelemaan omia pieniäni kaikelta pahalta?!

Asia on niiin suuri, ettei sitä pysty sisäistämään. Ei voi kuvitellakkaan miten se koskettaa vanhempia.
Ja miten lohduttaa 10-vuotiasta joka niin kovasti odotti näkevänsä pikkusiskon, jota ei koskaan pääsekkään näkemään??

Ainoa mitä tuli mieleen, on pieni runo, millä ystäväni lohdutti minua, kun minun pikkuveli kuoli. 


                  Niin yksin on pieni ihminen
                  jo hiljaa uneen vaipuen.
                  Siinä pääsee kahleista kylmän maan
                  tuo lapsi vapaana vaeltamaan.
                  Yön usva laskee tuska täyttää maan,
                  vielä lapsi itkee peloissaan.
                  Kun suurin on hätä saapuu enkeli luo, 
                  ei sua yksin jätä vaan lohtua tuo.
                  Kun silmäsi avaat 
                  näet kauneuden, 
                  siinä on vastaus, voima rakkauden.


Niin pahalta tuntuu koko ajan kun miettii, kuinka raadollista ja epäreilua elämä voi olla.

Voiko tällaisen surun yli päästä ikinä? Ei varmaan. Ehkä sen kanssa oppii elämään.

Ei muuteta mitään tai mihinkään :)

Niin se vaan 4kk neuvolakin meni, ja pieni on mies edelleen :) Mutta kylläpä herra yllätti lääkärin pöydällä..ensimmäistä kertaa nousi kunnon kyynärnoja-asentoon ja siinä se pällisteli ja mamma hämmästeli :)
Normaalistihan siellä ei näytetä mitään, ja neuvolan täti varmaan kuvittelee että mammalla joku tarve valehdella että "Kyllä meidän vauva osaa jo sitä ja tätä ja melkein käveleekin, mutta ei se vaan nyt halua näyttää!" ja lapsi makaa pöydällä kuin kuollut lahna :D
Pakko ehkä myöntää syyllistyneeni "lievään" liioitteluun joissain asioissa aikoinaan esikoisen kanssa :)
Mutta nyt voin sanoa ihan suoraan, että olen vain tyytyväinen, ettei nämä uusimmat mitään järkyttävää kiirettä ole pitäneet minkään kanssa, ei edes hampaiden tulon, kun Masakin ensimmäisensä sai joskus yhdeksän kuisena :) vaikka kyllä 3kuisesta asti niitä odotettiin järkyttävän kuolaamisen takia :) Ja siinä asiassa nyt onkin vaikea liioitella, joko ne on siellä suussa tai sitten ei :)
Mutta fakta on että minun pennut on lähteneet aikaisin kävelemään, siinä on ihan ollut todistajia mukana! :)
Silti toivon että tämä viimeisin ei mene mihinkään.
Niin yllätyin kyynärnojasta, että lääkärillekkin sanoin, että "Ei se aikasemmin ole tota tehnyt!"

No nyt pikku hiljaa herra hieman kääntyilee, ( on siis jo aikaisemmin muutamaan otteeseen mennyt molempiin suuntiin, mutta nyt ollut pitkän aikaa hiljaista sillä rintamalla) yleensä kyllä vain kyljelleen, että on mukavampi telkkaria katsella :) Kukapa sitä mahallaan kovin viihtyisikään, kun ei mihinkään pääse ja niskathan siinä väsyy kun yrittää ylös päin kurkkia, että jotain näkee.
Mihinkään suuntaan ei sen kummemmin ole yritystä liikkua. Ehkä se onkin niin fiksu, että tietää, että ei sitä vanhempana saa vain pötköttää, niin ottaa nyt kaiken ilon siitäkin irti :)


Maanantaina Alexander maisteli ensimmäisen kerran puuroa, päärynä-hedelmäpuuroa, ja joo, kyllä sitä vähän taisi ihan mahaankin asti mennä, vaikka Ukkonen sitä epäilikin että syö yhtään:)
Muutenhan tässä on soseita maisteltu jo jokusen viikon, mutta kyllä se on päärynäsose, mikä kaikista helpoiten alas menee, sille jopa avataan suuta kun lusikka tulee lähelle :) Ruokaseseille ei sitten niinkään. Taitaa olla aika herkkuperse tuo poika :) Isänsä poika :)
Ja tänään otettiin ekat huikat vettä, ja hetki meni ennen kuin tajusi, ettei sieltä pullosta maitoa  tullutkaan, niin sitten syljettiin loput pois :)

Siinä on herra kenraali perus-kampauksessaan :D

Ja siskon kanssa on kiva pötkötellä, kun se pääkin alkaa pikku hiljaa pysymään hieman pystyssä :)

Masa on nyt oppinut kiipeämään telkkari pöydän kautta Alexanderin sänkyyn, niin tottakai sitä veikkaa mennään viihdyttämään :) Ja siis siellä sängyssähän ollaan nyt jatkuvalla syötöllä, vaikka veli ei siellä olisikaan. Peiton alla aina piilossa ja huutelu vai kuuluu :) Pitää vissiin kohta ottaa pinnat pois omasta sängystään, kun kohtahan se menee jo laidan yli, ja yöllä se saattaa olla ikävä yllätys, kun unenpöpperössä sieltä lattialle mätkähtää. Vielä en kuitenkaan lastensänkyyn halua siirtää, ei minun pikkuinen vielä niin iso ole! Ja sitä paitsi lastensänky, mikä odottaa makuuhuoneen sängyn alla, pitää vielä hioa ja lakata, koska on aivan väärän värinen.

Siinä vielä kuva molemmista 4-kuisena, hieman taitaa Masa olla paksumpi :) Painoerohan on "vain" n.2kg :D

 Ja uusin juttu meillä on youtube loistava lastenlaulu-soittolista, mitä Masa vaatiin päivättäin pariin otteeseen. 50 kappaletta ihania lastenlauluja raikaa täällä ja Masa tanssii ja jätkä tykkää ja niin tykkää mammakin :)
Ollaan siis vähennetty töllön katselemista (Nelonen nappula loppui siis näkymästä:D Ja eihän me nyt muutenkaan niin hirveästi telkkaria katsella. Niin vissiin! :D

Mutta nyt kun Ukkonen on lähtenyt töihin, niin iskee jo heti aamusta niin paska äiti-fiilis, jos mietinkin, että tänään ei jaksaisi ulos mennä, joten päivittäin käydään pihalla kärryjä työntelemässä. Ja tottakai Masa siitä nauttii, mutta ei kai sen elämä pilalle menisi, jos joku päivä jäisikin välistä, mutta ehkä mammalla sitten menisi :) Ja kun normaali minä, siis ennen Masan syntymää ja senkin jälkeen tykkäsin käydä kävelemässä, on vain muisto enää, niin on se silti hyvä vähän käydä aivojaan tuulettamassa.
Ainoa ärsytys, mikä saa välillä miettimään lähtemistä, on kylmenevät ilmat, kun salamana pitäisi saada vaatteet kaikille päälle, ja sehän ei taas onnistu, niin johan aina joku kitisee kuumasta, ja sehän kuumentaa muutenkin heikkohermoisen mamman hermoja entisestään.
Hissähän myytäisiin hyviä hermoja? Semmoiset voisin laittaa joulupukin lahjalistalle :)

Ja saatiinpa kämppätarjouskin, aika läheltä ja kaksikerroksinen rivari olisi ollut, neliöitä saman verran kuin tässä, mutta ne neliöt jotenkin kummasti oli kadonneet jonnekkin ja pieni ja ahdas oli koko luukku, joten valitettavasti jouduttiin kieltäytymaan ja ravaaminen portaita pitkin kolmanteen kerrokseen siis jatkuu.
Ja siis nimenomaan tuossa uloslähdössä on myös tuo portaissa ravaaminen. Kainalossa kaksi lasta ja sitten pitäisi olla vielä kärryä Masalle, niin hiki tulee jo ajatuksesta.
No ollaan selvitty tähän asti, niin eiköhän jatkossakin onnistu :) Ja kyllähän nuo lapset kasvaa, että ei niitä nyt vuosi tolkulla joudu kantamaan :)
Kohta kun tulee vielä pakkaset, ja vaatetta on entistäkin enemmän, niin nyt pitää vähän habaa kasvattaa ulkona ravaamalla :) Tänä talvena Masakin ehkä jo nauttii pulkkailusta :)

Uuta kämppätarjousta odottaessa, habaa kasvattaessa ja kirpeistä ilmoista nauttiessa :) KOHTA ON JOULU!! :)

Ja näin loppuun pakko kertoa, että leivoinpa eilen karjalanpiirakoita Koko suomi leipoo-ohjelman innoittamana :)

Eihän ne ihan ammattilaisen tekemiltä näytä, mutta eipä tässä ammattilaiseksi itseään voi kutsuakkaan..enhän käynyt leipuri-kondiittori kouluakaan kuin 1½vuotta, ja kerran siellä näitä pääsin tekemään :)