Masa 2v!!

Niin se vaan meidän pieni Masakin täytti 2 vuotta tiistaina! Ai hurja mihin tämä aika menee?!

No tänä vuonna oli huomattavasti parempi syntymäpäivä, 1-vuotis synttärit kun vietettiin Jorvissa keuhkokuumeessa.

Aamu alkoi pienen paketin avaamisella, iso kun sai odottaa iltaan, että pappa pääsee myös mukaan lahjojen jakoon, ja siihen tärkeinpään, että kasaamiseen :)

Kyllähän neiti tiesi, että iso paketti on kaapissa odottamassa, kun seuraavaksi lähti sitä sieltä hakemaan, mutta joutui hieman pettymään kun ei sitä vielä saanutkaan.

Päivä meni muuten ihan normaalisti, juhlathan on vasta sunnuntaina, niin ihan normi kotipäivä, hieman enemmän kiukuttelua synttäreiden kunniaksi tietenkin :)

Papalla yllättäen päivä taas hieman venähti, joten sankarikin sai valvoa hieman pidempään, että paketti saatiin avattua ja koottua.
Heti papan tultua neiti paineli kaapille pakettia hakemaan :)

Nyt on neidillä hieno keittiö :)

(seuraavana iltana kun pappa taas tuli töistä kotiin, meni neiti sinne kaapille etsimään lahjaa. Luuli varmaan, että jatkossa saa aina lahjan sieltä kaapista kun pappa tulee :) ) No ei ollut enää kaapissa lahjoja, mutta sunnuntaina saa sitten lisää :)

Vaivoja.

Viime viikolla, torstaina tai perjantaina, ei voi tyhjäpää muistaa, koin hyvinkin epämiellyttävän iltapäivän.
Ei ollut närästys, siitä kun on kokemusta hyvinkin paljon viimeiseltä parilta vuodelta.
Rintaa ahdisti niin ettei meinannut henki kulkea, samanmoinen kipu selän puolella. Ei sentään jatkuvaa, vaan tuli kuin supistukset, aaltoina. Tunsi että nyt tulee taas, ja valmistautui jo siihen hengittämättömyyteen.
Sydänkohtauksen jo epäilin iskeneen.

Pari tuntia kärvistelin kivun kanssa, kunnes mies tuli kotiin, ja hetken sitä katseltuaan käski soittaa terveysneuvontaan.
Jääräpää minä olin ajatellut että "Kyllä se ohi menee, jos ei niin kipaisen Peijakseen tarkistuttamaan, että mikä siellä vaivaa."
Mutta onneksi on fiksu mies :)

No soitin sitten kuitenkin painostuksen alaisena ja kuvailin kiltisti oireeni. Niin mitä sanoi täti langan toisessa päässä.. "Minä kyllä kehottaisin soittamaan 112, ja pyytämään että tulevat ottamaan sydänfilmin." MITÄ HITTOA!! Enhän ole mikään vanha mummo vielä, joka itselleen ambulansseja tilailee, ja kysynkin, että enkö saisi itse kipaista sairaalaan, mutta ei kuulemma suositellut, että omalla vastuulla olisin voinut lähteä.
Sanoi että oireiden perusteella voisi olla sydän -tai rintarankaperäistä, mitä sitten tuo jälkimmäinen tarkoittaakaan?

Ja taas kerran, miehen painostuksesta tein kuten puhelimessa käskettiin, soitin 112, ja sieltä täti käski rauhallisesti odotella ambulanssia saapuvaksi.

Ja niinkuin en yhtään yllättynytkään, kivut loppuivat puheluiden jälkeen melkeinpä kokonaan, ja vielä enemmän tuli typerä olo, että vaivaan nyt turhaan ambulanssihenkilökuntaa, kun ei mitään vikaakaan enää ole.

Sieltä saapui kolme nuorta miestä mittailemaan kuumetta, hemoglobiinia, pulssia, ja tietenkin sydäntä myös, ja pyysin anteeksi että vaivaan heitä, kun ei mitään vikaakaan ole.

Kaikki siis oli hyvin, ja Masakin sai muutaman tarralätkän käsiinsä kun mammalle niitä liimattiin ympäri kroppaan filmiä otettaessa.
Yllättäen molemmat lapset olisivat syliin halunneet koko ajan.
Sanoivat miehet vielä siinä lähtiessään, että "Soitat ensi kerralla heti eikä kahden tunnin päästä, niin saadaan filmi otettua saman tien."

Nukkumattomuus, huonosti nukutut yöt kuulemma voi aiheuttaa rytmihäiriöitä, ja sitähän pienten lasten kanssa elämisessä riittää, kohta vielä vähän enemmän, kun kolme lasta valvottaa vuorollaan, niin olenkin varmaan yhtä häiriötä koko akka :)

No mutta pääasia oli, että kaikki oli hyvin, mutta kyllä tuo mies sanoi, ettei uskalla minua mihinkään Kivijärvelle laskea ensi kuussa, kun tällä tavalla säikyttelen.

Ja eihän nämä vaivat tähän loppuneet, vaan tuli sitten julmettu selkäsärky ihan jostain puun takaa. Maanantaina ei ollut mitään, mutta tiistaina kun sängystä nousin, hyvä ettei taju lähtenyt, kun sen verta kovasti alaselästä otti, oikein kunnon vihlomista. Ja niinkuin normaalisti kivut helpottaa hetken liikkumisen jälkeen, ei tällä kertaa niin käynytkään, vaan koko päivän sattui niin pirusti, jos hetkeksi istahti alas ja siitä koitti ylös päästä.
Jouduinkin siis koko päivän siivoilla ja touhuta, että ei kerennyt istumaan. 
Mies tietenkin taas sanoi, että lääkäriin pitäisi mennä seuraavana päivänä.. No en mennyt, oli selkä jo parempi :)

Ei se ikä selvästikkään yksin tule, eikä varmasti auta tämä jatkuva paksuna olokaan :)