Viime viikolla neuvolan täti soitti ja manasi, kuinka voikaan olla vaikeaa saada varhaisultra-aikaa yhtään mistään.
Kättärit ja naistenklinikat ja mitä näitä muita onkaan, sanoivat vaan kaikki että "Yksityiset on olemassa."
Siis mitä helvettiä?!?!
Kun täällä kerta tarjotaan käytettäväksi ehkäisypillereitä, jotka toimii yhtä hyvin kuin rautatabletit raskauden aikana, niin luulisi, että tarjottaisiin myös varhaisultra, että voidaan todeta, koska pillerit jätti toimimatta.
Mutta ei! Jos haluaa tietää, saa siitä maksaa itsensä kipeäksi. On noilla laitoksilla varmaan keskenään jonkun näköiset sopimukset, että jokainen saa osansa, kun toiselle hommaa asiakkaita.
Mutta onneksi ei neuvolan täti jäänyt neuvottomaksi, vaan jatkoi sitkeästi yrittämistä ja sai (suhteiden kautta kuulemma) järjestettyä ultra-ajan Tikkurilan terveyskeskuksesta tälle aamulle :)
Ukkonen jäi lasten kanssa aamuksi kotiin, ettei tarvinnut reppanoita repiä ylös kesken unien, ja minä reippaana painelin kuuntelemaan, millähän viikoilla täällä mennään :)
Ja kyllä helpotti, kun täti aloitti katselemisen ja ensimmäiseksi totesi, että "Kyllä tämä on kohdun sisäinen raskaus." Hieman odottavana jäin siihen että "No?" No löytyihän se sykekin sieltä oikein vahvana näytti vielä ruudulta sitä pientä myttyä, joka hieman katkarapua muistutti :)
Eniten kuitenkin ehkä sitä lukumäärää odotin ja yksihän sieltä löytyi :)
Enpä olisi yllättynyt, jos tällainen ei odotettu-raskaus, ja sieltä olisi löytynyt toinen tai vaikka kolmaskin :D Mutta hyvä näin, juuri oikea vastaus, mitä olin odottanutkin :)
Ja viikothan oli siis 7+4, eli ei enää montaa viikkoa kun putkahtaa maailmaan :D (jos siis kaikki vaan menee hyvin)
Ukkonenhan ei kamalasti kiitellyt, kun tämmöistä taas menin järjestämään, (hänen mielestään minä olen yksin tämänkin takana :D ) ja varsinkin kun laskettu aika menee niin lähellä meidän häämatkaa, mille itse siis en tässä tilanteessa ole lähdössä, mutta kun nyt taitaa reissu jäädä väliin koko laumalta, kun se laskettu on 20.6 ja lähtö reissuun olisi 29.6.
Eihän se Ukkonen mihinkään voi lähteä, kun jos yhtään sisaruksiinsa tulee, menee yliajalle (siis 40+) ja ei välttämättä ole syntynytkään vielä lähtöpäivänä.
Kyllä harmittaa muiden puolesta :( Varsinkin tuon esikoisen, kun sillehän se kovin isku on, kun kuulee, ettei pääsekkään reissuun, mitä niin kovasti odottanut :(
Kovasti pidän peukkuja, että seuraavassa ultrassa, 13.12, laskettu aika aikaistuisi vaikka kymmenen päivää, niin siinä vaiheessa muut pääsee reissuun, kun sitten se pentu on revitty ulos vaikka väkisin jo siinä vaiheessa kun lähtö on :)
Tuo ultra millä tämä keston määritys tehtiin, oli noin suunnilleen kivikautinen, niin toivon ettei niin tarkka ollut, ja tommoinen heitto kävisi :) Mutta todennäköisesti toiveajattelua, kun ainahan nämä meidän lapset on päättäneet tulla "hyvään" aikaan :) Ihan niinkuin Matildan takiahan häitäkin kertaalleen siirrettiin vuodella eteenpäin ja Alexanderin kohdalla ei sitten vaan viitsitty enää, olihan hän jo kuitenkin kuukauden vanha kun häät vietettiin :)
No mutta kyllähän sitä vielä kerkeää reissaamaan :)
Nautitaan nyt tästä jatkuvasta oksetuksen tunteesta ja odotellaan sitä ihanaa kasvavaa vatsaa <3 :)
tiistai 5. marraskuuta 2013
torstai 31. lokakuuta 2013
Odottavan aika on pitkä
KYLLÄ! Ihan sama mitä sitä odottaa, mutta aika ei vaan kulu!
Muuttoa odotan ja vielä pari viikkoa pitäisi jaksaa. Sähkösopimukset on tehty ja pakata en viitsi, miksi turhaan kun kaiken voi viedä suoraan omille paikoilleen, joten siihen riittää muutama hassu laatikko millä sitä tavaraa kuskaa tästä alakertaan.
Kyylämummona olen jo hieman tiiraillut aina ohikulkiessani, kuinka työmiehet edistyy meidän uuden asunnon kanssa, toivottavasti tekevät hyvää jälkeä ja siivoavat myös sotkunsa lopuksi.
Muuttopäivää mietittäessä valittiin juurikin viimeinen mahdollinen viikonloppu, ettei tulisi kiirettä, mutta nyt hieman harmittaa, kun olisihan sitä jo aikaisemminkin voinut muuttaa :(
Vaikka eihän kaksi viikkoa nyt pitkä aika ole, niin tässä odotellessa se vaan tuntuu siltä.
Ja odotetaanhan tässä nyt myös kuumeisesti ultrakutsua. Kun ei tietoa koska sinne pääsee. En malta odottaa että saadaan viikot tarkennettua. Toivottavasti kutsu tulee pian :) Vaikka jo tänään voisi tulla, jos minulta kysytään :) Mutta eipä sitä kysytä, eihän minulta kysytty siitäkään, että tuleeko meille vielä lapsia, vaan supersiittiö päätti sen itse.
Toivottavasti ei nyt viikko tolkulla kuitenkaan joutuisi odottamaan.
Malttamaton luonne kun olen, että kaikki pitää saada heti nyt :D
Onhan tämä raastavaa, kun ei yhtään tiedä missä mennään, paitsi olojen perusteella ja kahden testin tehneenä paksuna, mutta kuinka pitkällä.
Maanantaina olikin se taas ensimmäinen neuvola, ja varmuuden vuoksi koitettiin kuunnella ääniä, että sen verran tarkentuisi, että ollaanko jo kymppiviikoilla, mutta mitään ei kuulunut, joten ei sitten varmaan ihan niin pitkällä ainakaan.
Kohtu kuulemma tuntui jo hieman kasvaneen, mutta tiedä siitä sitten, kun se täti on hieman omituinen, ja kovasti edellisessä (vai oliko sitä edellinen, ei voi muistaa) raskaudessakin pelotteli loppuvaiheessa, että vauva olisi kääntynyt väärin päin, kun eihän syke pyllystä pitäisi kuulua :) Ja oikein päin siellä kuitenkin oltiin koko ajan :)
Tällä kertaa ei täti sentään kertonut, että on parempi käyttää huumeita kuin juoda alkoholia! :D
Mutta onpa sentään yksi asia mitä en odota, sokerirasituskoe, mihin joudun tällä kertaa jo rv 12-16, edellisessä raskaudessa saamani RD-diagnoosin takia :/ Ja toki myös siihen toiseen sitten rv26, mutta siihen nyt on vielä aikaa.
Jo ajatus siitä, että taas kerran syömättä ja juomatta, eli yrjö kurkussa joudun repimään nuo hyväuniset pikku-piltit aikaisin aamulla ylös, ja raahautua terveyskeskukseen istumaan tunneiksi :(
Siinä litkussa ei sinällään ole mitään kamalaa, ihanahan se on saada edes jotain tyhjän mahan pohjalle :) (kun olen kuitenkin tottunut syömään myös öisin, niin maha huutaa hoosiannaa varmasti jo ennen nukkumaan menoa)
Onhan se toki hyvä että seurataan. Mutta silti! Yksi pieni notkahdus edellisen raskauden kokeessa, ja siitä tullaan sitten aina kärsimään. (vaikka ei raskaana olisikaan, niin siitäkin huolimatta kerta vuoteen pitää käydä kokeissa :( )
Tällä kertaa toivotaan ettei notkahdusta tapahdu ja mittari saa pysyä visusti kaapissa. Vaikka ei se pistäminen sitten loppujen lopuksi enää niin kamalaa ollut, niin ei sitä nyt mielellään siltikään tee.
Yhdelle ystävälle eilen kerroin tämän ilouutisen (sillä verukkeella sain kertoa, että pyydän häntä lapsenvahdiksi sitten kun on ultra :) ) Ja ensireaktio oli hirmuinen nauru ja "Mä haluun kans!" Hänellä on vajaa 2-kuinen poika :) Mutta ei se jatkuva kuume katso muiden lasten ikää :D
Ja voinpa sanoa, että jonkin moinen hirviö on taas nostanut päätään..juuri kun alkoi olo normalisoitua, ja hormoonihirviö oli "kaunis" muisto vain :)
Toissa päivänä kun Mömmelin koulun pullikseen leivoin muffinsseja, niin kolme taikinaa tein, ja kaikki epäonnistui, siis KAIKKI! Ne perkeleet aina vaan uunissa lässähti, vaikka tutulla ohjeella tein, mutta ei! Ei sitten millään onnistunut yksikään, ja loppujen lopuksi "loistava" kotileipuri itki ja paiskoi muffisseja roskiin ja teki vielä sitä kolmatta taikinaa itkien.
Ei saanut likka muffinssejaan. Ja Ukkonen vielä kehtasi sanoa että "Mieli tekis nauraa." No sillä hetkellä kun ei leipuria naurattanut yhtään, niin hetkellisesti olisi tehnyt mieli paiskoa jotain muutakin sinne roskikseen :(
Niinhän se tyttökin sitten itki kun tuli kotiin kiipeilytunniltaan, mutta sovittiin sitten, että käyn hakemassa aamulla popcornin siemeniä, ja saa niitä sitten viedä :) Ihme etten niitäkin polttanut! :D
Loppu hyvin, kaikki hyvin :) Ja ne reilu 50 muffinssiä, mitä en roskiin heittänyt, kun maku kuitenkin oli hyvä, niin meidän kiltti hauva piti huolen, että yhtäkään ei ollut jäljellä kun kotiin tultiin kaverin luota. Papereineen oli synyt, mutta säästi sentäänmamman silikoonivuoat :)
Toivottavasti sai ainakin mahansa täyteen :)
Mutta tuossakin huomasin itsessäni jotain olevan PAHASTI vialla! Kun näin pöytäliinan mutkalla ja muffinssien kadonneen, normaali minä olisi huutanut ja raivonnut ja mitä sitä nyt ihminen suutuspäissään on ja tekee, niin ei, ei edes hermostuttanut, siivosin jäljet, enkä muistanut edes koiraa pahemmin torua.
Pakko kai se on uskoa, että paksuna tässä ollaan, kun nyt on kyllä palikat menneet niin pahasti pois paikoiltaan, että mahtaako enää ikinä loksahtaa omiin koloihinsa :D
Mutta tuntui kyllä ihmeen hyvältä, kun en yhtään hermostunut omaan normaaliin tyyliini :)
Ja odotellaanhan tässä vielä lunta ja jouluakin, mutta niihin nyt varmaan vielä menee, siis siihen lumeen ainakin :) Joulu sentään tulee silloin kun kuuluukin :)
Eli ei muuta kun odotellessa! :)
Muuttoa odotan ja vielä pari viikkoa pitäisi jaksaa. Sähkösopimukset on tehty ja pakata en viitsi, miksi turhaan kun kaiken voi viedä suoraan omille paikoilleen, joten siihen riittää muutama hassu laatikko millä sitä tavaraa kuskaa tästä alakertaan.
Kyylämummona olen jo hieman tiiraillut aina ohikulkiessani, kuinka työmiehet edistyy meidän uuden asunnon kanssa, toivottavasti tekevät hyvää jälkeä ja siivoavat myös sotkunsa lopuksi.
Muuttopäivää mietittäessä valittiin juurikin viimeinen mahdollinen viikonloppu, ettei tulisi kiirettä, mutta nyt hieman harmittaa, kun olisihan sitä jo aikaisemminkin voinut muuttaa :(
Vaikka eihän kaksi viikkoa nyt pitkä aika ole, niin tässä odotellessa se vaan tuntuu siltä.
Ja odotetaanhan tässä nyt myös kuumeisesti ultrakutsua. Kun ei tietoa koska sinne pääsee. En malta odottaa että saadaan viikot tarkennettua. Toivottavasti kutsu tulee pian :) Vaikka jo tänään voisi tulla, jos minulta kysytään :) Mutta eipä sitä kysytä, eihän minulta kysytty siitäkään, että tuleeko meille vielä lapsia, vaan supersiittiö päätti sen itse.
Toivottavasti ei nyt viikko tolkulla kuitenkaan joutuisi odottamaan.
Malttamaton luonne kun olen, että kaikki pitää saada heti nyt :D
Onhan tämä raastavaa, kun ei yhtään tiedä missä mennään, paitsi olojen perusteella ja kahden testin tehneenä paksuna, mutta kuinka pitkällä.
Maanantaina olikin se taas ensimmäinen neuvola, ja varmuuden vuoksi koitettiin kuunnella ääniä, että sen verran tarkentuisi, että ollaanko jo kymppiviikoilla, mutta mitään ei kuulunut, joten ei sitten varmaan ihan niin pitkällä ainakaan.
Kohtu kuulemma tuntui jo hieman kasvaneen, mutta tiedä siitä sitten, kun se täti on hieman omituinen, ja kovasti edellisessä (vai oliko sitä edellinen, ei voi muistaa) raskaudessakin pelotteli loppuvaiheessa, että vauva olisi kääntynyt väärin päin, kun eihän syke pyllystä pitäisi kuulua :) Ja oikein päin siellä kuitenkin oltiin koko ajan :)
Tällä kertaa ei täti sentään kertonut, että on parempi käyttää huumeita kuin juoda alkoholia! :D
Mutta onpa sentään yksi asia mitä en odota, sokerirasituskoe, mihin joudun tällä kertaa jo rv 12-16, edellisessä raskaudessa saamani RD-diagnoosin takia :/ Ja toki myös siihen toiseen sitten rv26, mutta siihen nyt on vielä aikaa.
Jo ajatus siitä, että taas kerran syömättä ja juomatta, eli yrjö kurkussa joudun repimään nuo hyväuniset pikku-piltit aikaisin aamulla ylös, ja raahautua terveyskeskukseen istumaan tunneiksi :(
Siinä litkussa ei sinällään ole mitään kamalaa, ihanahan se on saada edes jotain tyhjän mahan pohjalle :) (kun olen kuitenkin tottunut syömään myös öisin, niin maha huutaa hoosiannaa varmasti jo ennen nukkumaan menoa)
Onhan se toki hyvä että seurataan. Mutta silti! Yksi pieni notkahdus edellisen raskauden kokeessa, ja siitä tullaan sitten aina kärsimään. (vaikka ei raskaana olisikaan, niin siitäkin huolimatta kerta vuoteen pitää käydä kokeissa :( )
Tällä kertaa toivotaan ettei notkahdusta tapahdu ja mittari saa pysyä visusti kaapissa. Vaikka ei se pistäminen sitten loppujen lopuksi enää niin kamalaa ollut, niin ei sitä nyt mielellään siltikään tee.
Yhdelle ystävälle eilen kerroin tämän ilouutisen (sillä verukkeella sain kertoa, että pyydän häntä lapsenvahdiksi sitten kun on ultra :) ) Ja ensireaktio oli hirmuinen nauru ja "Mä haluun kans!" Hänellä on vajaa 2-kuinen poika :) Mutta ei se jatkuva kuume katso muiden lasten ikää :D
Ja voinpa sanoa, että jonkin moinen hirviö on taas nostanut päätään..juuri kun alkoi olo normalisoitua, ja hormoonihirviö oli "kaunis" muisto vain :)
Toissa päivänä kun Mömmelin koulun pullikseen leivoin muffinsseja, niin kolme taikinaa tein, ja kaikki epäonnistui, siis KAIKKI! Ne perkeleet aina vaan uunissa lässähti, vaikka tutulla ohjeella tein, mutta ei! Ei sitten millään onnistunut yksikään, ja loppujen lopuksi "loistava" kotileipuri itki ja paiskoi muffisseja roskiin ja teki vielä sitä kolmatta taikinaa itkien.
Ei saanut likka muffinssejaan. Ja Ukkonen vielä kehtasi sanoa että "Mieli tekis nauraa." No sillä hetkellä kun ei leipuria naurattanut yhtään, niin hetkellisesti olisi tehnyt mieli paiskoa jotain muutakin sinne roskikseen :(
Niinhän se tyttökin sitten itki kun tuli kotiin kiipeilytunniltaan, mutta sovittiin sitten, että käyn hakemassa aamulla popcornin siemeniä, ja saa niitä sitten viedä :) Ihme etten niitäkin polttanut! :D
Loppu hyvin, kaikki hyvin :) Ja ne reilu 50 muffinssiä, mitä en roskiin heittänyt, kun maku kuitenkin oli hyvä, niin meidän kiltti hauva piti huolen, että yhtäkään ei ollut jäljellä kun kotiin tultiin kaverin luota. Papereineen oli synyt, mutta säästi sentäänmamman silikoonivuoat :)
Toivottavasti sai ainakin mahansa täyteen :)
Mutta tuossakin huomasin itsessäni jotain olevan PAHASTI vialla! Kun näin pöytäliinan mutkalla ja muffinssien kadonneen, normaali minä olisi huutanut ja raivonnut ja mitä sitä nyt ihminen suutuspäissään on ja tekee, niin ei, ei edes hermostuttanut, siivosin jäljet, enkä muistanut edes koiraa pahemmin torua.
Pakko kai se on uskoa, että paksuna tässä ollaan, kun nyt on kyllä palikat menneet niin pahasti pois paikoiltaan, että mahtaako enää ikinä loksahtaa omiin koloihinsa :D
Mutta tuntui kyllä ihmeen hyvältä, kun en yhtään hermostunut omaan normaaliin tyyliini :)
Ja odotellaanhan tässä vielä lunta ja jouluakin, mutta niihin nyt varmaan vielä menee, siis siihen lumeen ainakin :) Joulu sentään tulee silloin kun kuuluukin :)
Eli ei muuta kun odotellessa! :)
perjantai 25. lokakuuta 2013
Plussatuulia taas kerran :)
Kyllähän tässä jo muutaman päivän ihmetellyt, kun niin kovin oksettava olo, ja pahenee vaan. Ja sitten vielä ihme väsymyskin, kun ei ole tapana päiväunia nukkua, mutta nyt on maistuneet oikein hyvin.
No ei ollut edellisen pillerilevyn lopussakaan puolukkapäivät ihan sitä mitä pitäisi, ja edellisistä olikin sitten joku 1½ kuukautta.
Lopputulos siis:
Aamulla ärrän kautta neuvolaan, Alexanderin 5kk neuvola siis kyseessä, ja pikaisesti ajattelin varmistaa, että jotain häikkää se vaan kropassa on ja yksi viiva sen todistaa.
Ja niinpä tekikin joo! Heti pärähti tikkuun kaksi vahvaa viivaa ja minkäs teet..se oli sitten siinä, ja soitinkin heti Ukkoselle ja sanoin että "Mä pilaan nyt sun päiväs, ja varmaan koko elämänkin." Ja sitten kerroin, ja kyllä siltä muutamat ärräpäät oletettavasti tulikin.
Kysyin sitten vielä varmuuden vuoksi neuvolan tädiltä, että montakos viivaa hän siinä tikussa näkee, niin ei ollut minulla silmät vaan ristissä ja tuplana kaikkea näyttänyt, vaan kyllä sekin siinä kaksi kirkasta punaista viiva näki ja naureskeli vain :)
No varattiin sitten ensimmäinen neuvola minulle ensi maanantaille ja katsellaan sitten tarkemmin, jospa täti saisi järjestettyä varhaisultran, että selviäisi viikot myös.
Kotimatkalla sitten piipahdin vielä apteekkiin hakemaan digitestin, että katsellaan mitäs viikkoja se sitten näyttää.
Sen kun sain kotiin tultua tehtyä, niin mittariin ilmestyi 3+, ja kun päiväpissasta, niin eihän sitä nyt yhtään sitten voi tietää että millä viikoilla mennään. Itse veikkaisin kuitenkin alle kymmenen, kun ei mitään turvotuksia tai muutakaan vielä ole ilmestynyt.
Vähän paskaan saumaan sinällään, että ensi kesönä olisi tarkoitus lähteä etelään, niin nyt menee kyllä aika niille ajoille laskettu, jos kaikki menee hienosti loppuun asti.
Tässä on kyllä "hieman" sulattelemista! :) Ukkosella vissiin vielä enemmän, kun sanoi jo, ettei kohta tunnit enää riitä työn tekemiseen, että pystyy tämmöisen sirkuksen elättämään :)
Mutta on sen nyt perkele, että vuosiin ei lapsia tullut, vaikka ilman ehkäisyä oltiin, ja nyt ei sitten mikään pidättele tämän Ukkosen supersiittöitä :D
No näillä mennään, ja tervetuloa vaan, kun kerta noin kova hinku :D
Siinä vielä todistusaineistoa :)
No ei ollut edellisen pillerilevyn lopussakaan puolukkapäivät ihan sitä mitä pitäisi, ja edellisistä olikin sitten joku 1½ kuukautta.
Lopputulos siis:
Aamulla ärrän kautta neuvolaan, Alexanderin 5kk neuvola siis kyseessä, ja pikaisesti ajattelin varmistaa, että jotain häikkää se vaan kropassa on ja yksi viiva sen todistaa.
Ja niinpä tekikin joo! Heti pärähti tikkuun kaksi vahvaa viivaa ja minkäs teet..se oli sitten siinä, ja soitinkin heti Ukkoselle ja sanoin että "Mä pilaan nyt sun päiväs, ja varmaan koko elämänkin." Ja sitten kerroin, ja kyllä siltä muutamat ärräpäät oletettavasti tulikin.
Kysyin sitten vielä varmuuden vuoksi neuvolan tädiltä, että montakos viivaa hän siinä tikussa näkee, niin ei ollut minulla silmät vaan ristissä ja tuplana kaikkea näyttänyt, vaan kyllä sekin siinä kaksi kirkasta punaista viiva näki ja naureskeli vain :)
No varattiin sitten ensimmäinen neuvola minulle ensi maanantaille ja katsellaan sitten tarkemmin, jospa täti saisi järjestettyä varhaisultran, että selviäisi viikot myös.
Kotimatkalla sitten piipahdin vielä apteekkiin hakemaan digitestin, että katsellaan mitäs viikkoja se sitten näyttää.
Sen kun sain kotiin tultua tehtyä, niin mittariin ilmestyi 3+, ja kun päiväpissasta, niin eihän sitä nyt yhtään sitten voi tietää että millä viikoilla mennään. Itse veikkaisin kuitenkin alle kymmenen, kun ei mitään turvotuksia tai muutakaan vielä ole ilmestynyt.
Vähän paskaan saumaan sinällään, että ensi kesönä olisi tarkoitus lähteä etelään, niin nyt menee kyllä aika niille ajoille laskettu, jos kaikki menee hienosti loppuun asti.
Tässä on kyllä "hieman" sulattelemista! :) Ukkosella vissiin vielä enemmän, kun sanoi jo, ettei kohta tunnit enää riitä työn tekemiseen, että pystyy tämmöisen sirkuksen elättämään :)
Mutta on sen nyt perkele, että vuosiin ei lapsia tullut, vaikka ilman ehkäisyä oltiin, ja nyt ei sitten mikään pidättele tämän Ukkosen supersiittöitä :D
No näillä mennään, ja tervetuloa vaan, kun kerta noin kova hinku :D
Siinä vielä todistusaineistoa :)
perjantai 18. lokakuuta 2013
Muuttoa pukkaa
Nyt pitää kyllä nostaa hattua Vav:lle!
Ei se asunnon saaminen olekkaan ihan mikään mahdottomuus :)
Mehän siis saimme tarjouksen 25.9 kaksi kerroksisesta rivarikämpästä.
Kyseisessä asunnossa oli se paljon himoitsemamme oma sauna ja oman pihan lisäksi vielä valtava parveke :) No ne olikin sitten ainoa plussat siinä asunnossa. Pienet makuuhuoneet oli kirjaimellisesti pieniä, noin suunnilleen siivouskomeron kokoisia ja iso makuuhuone olikin sitte ISO! Se iso makuuhuone ei paljon myöskään lohduttanut, kun sinne olisikin sitten pitänyt ottaa toinen pienistä, kun ei niihin pikkuruisiin koppeihin kahta lasten sänkyä olisi saanut mitenkään järkevästi tungettua, sen näki jo edellisten asukkaiden järjestyksestä.
Eli plussat olivat liian pienet, että se asunto olisi otettu, joten kohteliaasti kieltäydyin sähköpostilla, ja varmistin vielä, että eihän se meidän asunnon saanti nyt ollut siinä, että kyllä meille saa tarjota jotain muuta, kuten esimerkiksi tuota meidän alakerran kämppää, kun siitä asukkaat olivat muuttamassa jenkkeihin.
No ne asukkaat sitten pakkasivat kamansa jä lähtivät, ja minä täällä suurinpiirtein kiukkua puhisten mietin, että "Minkähän lainen perhe siihen nyt muuttaa? Niillä on kuitenkin jo niin isoja lapsia, että ne varmasti osaisi kävellä tänne kolmanteen kerrokseen! Minkä takia ne ei sitä meille voineet antaa?!"
Ja kappas! 15.10 Ukkonen soitti ja sanoi että meille on tullut tarjous alakerran kämpästä! :)
Siis en kyllä ikinä olisi uskonut, että ne sitä meille tarjoaa, vaikka sitä NIIN kovasti olenkin toivonut :)
Sehän on siis kopio tästä asunnosta, mutta siinä on se ihana oma piha! Ja ei tarvitse portaita enää ravata, kuin korkeintaa Masan poikakaveria moikkaamaan kolmanteen kerrokseen :)
Eilen käytiin vähän kurkkaamassa sitä asuntoa, että missä kunnossa on, kun edellisessä perheessä myös lapsia riitti. No hyvässä kunnossa oli, paremmassa kuin tämä meidän, ja sillä en tarkoita, että me täällä oltaisiin sikailtu, vaan ihan yleisesti paremmassa kunnossa, kun keittiössäkin osaa kaapeista oli valkoisia, täällä kun kaikki on ällöttävän puun värisiä ja pikkuvessakin siellä oli selvästi remontoitu tai jotain, kun täällä taas sille ei ole ikinä tehty mitään.
Senkin takia käytiin katsomassa, että tällä kertaa Ukkonen ei halua maalata ja paikata koko asuntoa, minkä tähän kämppään teki, vaa sen saa kyllä Vav hoitaa tällä kertaa. Olihan se helvetillinen homma tämän kämpän kanssa, pinta-alaa kun kuitenkin on aika paljon!
Toivonmukaan nyt hoitavat sen myös, koska siellä oli ihan kivat harmaat seinät, mutta kun sen on joku amatöörimaalari tehnyt, niin jälki oli myös sen mukaista.
Ensi viikolla siis päästään varmaan vuokrasopimus allekirjoittamaan ja ensi kuussa onkin muutto :)
Ja helpoin muutto ikinä! Kaksi kerrosta alaspäin, niin ei tarvitse muuttoautoakaan :)
Ei muuta kun pennut hoitoon, niin se on äkkiä hoidettu :) Ja siinä samallahan saan sopivasti joulukrääsät kellarista, niin voi pikkuhiljaa alkaa laittamaan kotia joulutunnelmaan :)
Hyvä että Ukkonen on töissä, niin ei pysty estelemään :D
Ja asiasta kukkaruukkuun. ULKONA SATAA LUNTA, TAI RÄNTÄÄ TAI LOSKAA, MITÄ TUO NYT ON, MUTTA EI SE AINAKAAN VETTÄ OLE!!! :D
Jee!!! Meille tulee talvi, ja nospa Masa tänä talvena tykkäisi jo pulkkailusta :)
Ei se asunnon saaminen olekkaan ihan mikään mahdottomuus :)
Mehän siis saimme tarjouksen 25.9 kaksi kerroksisesta rivarikämpästä.
Kyseisessä asunnossa oli se paljon himoitsemamme oma sauna ja oman pihan lisäksi vielä valtava parveke :) No ne olikin sitten ainoa plussat siinä asunnossa. Pienet makuuhuoneet oli kirjaimellisesti pieniä, noin suunnilleen siivouskomeron kokoisia ja iso makuuhuone olikin sitte ISO! Se iso makuuhuone ei paljon myöskään lohduttanut, kun sinne olisikin sitten pitänyt ottaa toinen pienistä, kun ei niihin pikkuruisiin koppeihin kahta lasten sänkyä olisi saanut mitenkään järkevästi tungettua, sen näki jo edellisten asukkaiden järjestyksestä.
Eli plussat olivat liian pienet, että se asunto olisi otettu, joten kohteliaasti kieltäydyin sähköpostilla, ja varmistin vielä, että eihän se meidän asunnon saanti nyt ollut siinä, että kyllä meille saa tarjota jotain muuta, kuten esimerkiksi tuota meidän alakerran kämppää, kun siitä asukkaat olivat muuttamassa jenkkeihin.
No ne asukkaat sitten pakkasivat kamansa jä lähtivät, ja minä täällä suurinpiirtein kiukkua puhisten mietin, että "Minkähän lainen perhe siihen nyt muuttaa? Niillä on kuitenkin jo niin isoja lapsia, että ne varmasti osaisi kävellä tänne kolmanteen kerrokseen! Minkä takia ne ei sitä meille voineet antaa?!"
Ja kappas! 15.10 Ukkonen soitti ja sanoi että meille on tullut tarjous alakerran kämpästä! :)
Siis en kyllä ikinä olisi uskonut, että ne sitä meille tarjoaa, vaikka sitä NIIN kovasti olenkin toivonut :)
Sehän on siis kopio tästä asunnosta, mutta siinä on se ihana oma piha! Ja ei tarvitse portaita enää ravata, kuin korkeintaa Masan poikakaveria moikkaamaan kolmanteen kerrokseen :)
Eilen käytiin vähän kurkkaamassa sitä asuntoa, että missä kunnossa on, kun edellisessä perheessä myös lapsia riitti. No hyvässä kunnossa oli, paremmassa kuin tämä meidän, ja sillä en tarkoita, että me täällä oltaisiin sikailtu, vaan ihan yleisesti paremmassa kunnossa, kun keittiössäkin osaa kaapeista oli valkoisia, täällä kun kaikki on ällöttävän puun värisiä ja pikkuvessakin siellä oli selvästi remontoitu tai jotain, kun täällä taas sille ei ole ikinä tehty mitään.
Senkin takia käytiin katsomassa, että tällä kertaa Ukkonen ei halua maalata ja paikata koko asuntoa, minkä tähän kämppään teki, vaa sen saa kyllä Vav hoitaa tällä kertaa. Olihan se helvetillinen homma tämän kämpän kanssa, pinta-alaa kun kuitenkin on aika paljon!
Toivonmukaan nyt hoitavat sen myös, koska siellä oli ihan kivat harmaat seinät, mutta kun sen on joku amatöörimaalari tehnyt, niin jälki oli myös sen mukaista.
Ensi viikolla siis päästään varmaan vuokrasopimus allekirjoittamaan ja ensi kuussa onkin muutto :)
Ja helpoin muutto ikinä! Kaksi kerrosta alaspäin, niin ei tarvitse muuttoautoakaan :)
Ei muuta kun pennut hoitoon, niin se on äkkiä hoidettu :) Ja siinä samallahan saan sopivasti joulukrääsät kellarista, niin voi pikkuhiljaa alkaa laittamaan kotia joulutunnelmaan :)
Hyvä että Ukkonen on töissä, niin ei pysty estelemään :D
Ja asiasta kukkaruukkuun. ULKONA SATAA LUNTA, TAI RÄNTÄÄ TAI LOSKAA, MITÄ TUO NYT ON, MUTTA EI SE AINAKAAN VETTÄ OLE!!! :D
Jee!!! Meille tulee talvi, ja nospa Masa tänä talvena tykkäisi jo pulkkailusta :)
maanantai 14. lokakuuta 2013
Kokkausta
Viime viikko meni siis leipoess..ihan omaksi iloksi vaan :) Joku hiton leivonta-kärpänen on tainnut pahasti purasta :D
Yhtenä päivänä leivoin vanija-kreemi täytteisiä muffinsseja, ja eipä ne kauan pöydällä vanhentuneet, Masa taisi syödä puolet :D (Meillä on lapsilla terveet ruokatavat :D ) No saahan sitä välillä herkutella! :D Mutta vaikka itse sanonkin, niin ai että tuli herkullisia :P
Ja kun kerta vauhtiin pääsin, niin tulipa yhtenä päivän, (ja sitä seuraavanakin tehtyä kauralastuja :) NAM! Ne on herkullisia! Niitä tuli lapsena tehtyä paljon mummin siskon luona kyläillessä :)
Keskiviikko iltana jo haaveilin pannukakusta, ja torstai-iltana oli sitten se väännettävä :)
Perjantaina kun Ukkonen kävi kaupassa, niin sokeria pyysin tuomaan, mutta yllättäen juurikin sen unohti, joten illalla koiran kanssa lenkillä käydessäni oli pakko vielä kauppaan kipaista sitä hakemaan, ja voita tottakai lisää, kun oli lauantai-aamulle jo selvät visiot mitä haluan tehdä :)
Lauantaina siis kun oli vieraita tulossa, heräsin pirteänä kuudelta, kun Ukkonen lähti kalastuskilpailuihin ja itse aloin niitä kauralastuja paistelemaan, tein vielä mustikkapiirakan, paras piirakka mitä ikinä olen tehnyt! Vanija-kreemi täytteellä sekin ja oikein harmittaa, kun pakastimessa ei ole enää mustikoita ja jääkaapissa on enää pieni pala piirakkaa :(
Ei siis pääse uutta tekemään :(
Tarkoitukseni oli tehdä vielä niitä herkullisia muffinsseja voikreemi-kuorrutteella, mutta voi loppui kesken, joten jätin sitten tekemättä.
Yhtenä päivänä ruokaa laittaessa, kun kuorin ja suikaloin 4 kiloa perunaa eteisessä istuen, Alexander vieressä keinuen ja Masan kylpiessä, niin kyllä alkoi tuntumaan aika suurperheen elämältä, kun ruokamäärät aika huimia. Meni nimittäin lähes kaksi tuntia niitä perunoita tehdessä :)
Seuraavalla kerralla taidan ostaa kaupan valmiin peruna-sipuli sekoituksen :D
Mutta kyllä se itse tehty aina parempaa on (ainakin melkein aina) Ja tällä kertaa onnistui oikein hyvin :) Jopa Masa, joka viime aikoina on nirsoillut kaiken suhteen, tykkäsi äidin tekemästä kinkku-kiusauksesta ja söikin aivan hurjia annoksia.
Tämän kokoinen vuoallinen riittää meillä kolme päivää, joten joko meillä syödään paljon, tai sitten meitä on vaan monta syömässä :D
Mutta tosissaan kun useimmiten määrät on aika samanlaisia, niin voisi kuvitella että on isompikin perhe.
Siskoltani saimme kauan toivomani 10 litran kattilan häälahjaksi, ja se onkin kovassa käytössä pataruokia ja koittoja tehdessä. Tuo 7 litrainen, minkä aikanaan sain kun 10 litraista toivoin, niin on aivan liian pieni meidän tarpeisiin :) Nyt voi siis tehdä vaikka 17 litraa kerralla :)
Ja tänään pääse tämä mamma tekemään ison kattilallisen sienirisottoa, kun ahkera esikoinen oli viikonloppuna mummolassa kerännyt 8 litraa sieniä. Itselläni kun jostain kumman syystä omalla mökkireissulla (ilman lapsia) jäi sienet metsään..oli niin paljon muita kiireitä :D
Mieli tekisi jo mennä tekemään, mutta taidan odottaa että nuo apinat tuolta herää, syöttää ne, käydä hieman pihalla, laittaa pennut päiväunille, ja sitten vasta alkaa tekemään, muuten menee sekin aika sohvalla pötkötellessä :)
Ja edelleen tekisi mieli niitä muffinsseja tehdä, mutta ei sitä voita tuonne kaapiin ole edelleenkään mistään ilmestynyt.
Ja ehkä hyvä kuitenkin niin, koska kyllä se vaa'an viisari vielä jossain vaiheessa alkaa heilumaan sinne väärään suuntaa, vaikka vielä ei herkutteluilla ole ollut minkään laista vaikutusta.. paitsi alas päin :)
Kohta on onneksi joulu, ja hyvällä tekosyyllä pääsee pipareita ja torttuja vääntämään :)
Yhtenä päivänä leivoin vanija-kreemi täytteisiä muffinsseja, ja eipä ne kauan pöydällä vanhentuneet, Masa taisi syödä puolet :D (Meillä on lapsilla terveet ruokatavat :D ) No saahan sitä välillä herkutella! :D Mutta vaikka itse sanonkin, niin ai että tuli herkullisia :P
Ja kun kerta vauhtiin pääsin, niin tulipa yhtenä päivän, (ja sitä seuraavanakin tehtyä kauralastuja :) NAM! Ne on herkullisia! Niitä tuli lapsena tehtyä paljon mummin siskon luona kyläillessä :)
Keskiviikko iltana jo haaveilin pannukakusta, ja torstai-iltana oli sitten se väännettävä :)
Perjantaina kun Ukkonen kävi kaupassa, niin sokeria pyysin tuomaan, mutta yllättäen juurikin sen unohti, joten illalla koiran kanssa lenkillä käydessäni oli pakko vielä kauppaan kipaista sitä hakemaan, ja voita tottakai lisää, kun oli lauantai-aamulle jo selvät visiot mitä haluan tehdä :)
Lauantaina siis kun oli vieraita tulossa, heräsin pirteänä kuudelta, kun Ukkonen lähti kalastuskilpailuihin ja itse aloin niitä kauralastuja paistelemaan, tein vielä mustikkapiirakan, paras piirakka mitä ikinä olen tehnyt! Vanija-kreemi täytteellä sekin ja oikein harmittaa, kun pakastimessa ei ole enää mustikoita ja jääkaapissa on enää pieni pala piirakkaa :(
Ei siis pääse uutta tekemään :(
Tarkoitukseni oli tehdä vielä niitä herkullisia muffinsseja voikreemi-kuorrutteella, mutta voi loppui kesken, joten jätin sitten tekemättä.
Yhtenä päivänä ruokaa laittaessa, kun kuorin ja suikaloin 4 kiloa perunaa eteisessä istuen, Alexander vieressä keinuen ja Masan kylpiessä, niin kyllä alkoi tuntumaan aika suurperheen elämältä, kun ruokamäärät aika huimia. Meni nimittäin lähes kaksi tuntia niitä perunoita tehdessä :)
Seuraavalla kerralla taidan ostaa kaupan valmiin peruna-sipuli sekoituksen :D
Mutta kyllä se itse tehty aina parempaa on (ainakin melkein aina) Ja tällä kertaa onnistui oikein hyvin :) Jopa Masa, joka viime aikoina on nirsoillut kaiken suhteen, tykkäsi äidin tekemästä kinkku-kiusauksesta ja söikin aivan hurjia annoksia.
Mutta tosissaan kun useimmiten määrät on aika samanlaisia, niin voisi kuvitella että on isompikin perhe.
Siskoltani saimme kauan toivomani 10 litran kattilan häälahjaksi, ja se onkin kovassa käytössä pataruokia ja koittoja tehdessä. Tuo 7 litrainen, minkä aikanaan sain kun 10 litraista toivoin, niin on aivan liian pieni meidän tarpeisiin :) Nyt voi siis tehdä vaikka 17 litraa kerralla :)
Ja tänään pääse tämä mamma tekemään ison kattilallisen sienirisottoa, kun ahkera esikoinen oli viikonloppuna mummolassa kerännyt 8 litraa sieniä. Itselläni kun jostain kumman syystä omalla mökkireissulla (ilman lapsia) jäi sienet metsään..oli niin paljon muita kiireitä :D
Mieli tekisi jo mennä tekemään, mutta taidan odottaa että nuo apinat tuolta herää, syöttää ne, käydä hieman pihalla, laittaa pennut päiväunille, ja sitten vasta alkaa tekemään, muuten menee sekin aika sohvalla pötkötellessä :)
Ja edelleen tekisi mieli niitä muffinsseja tehdä, mutta ei sitä voita tuonne kaapiin ole edelleenkään mistään ilmestynyt.
Ja ehkä hyvä kuitenkin niin, koska kyllä se vaa'an viisari vielä jossain vaiheessa alkaa heilumaan sinne väärään suuntaa, vaikka vielä ei herkutteluilla ole ollut minkään laista vaikutusta.. paitsi alas päin :)
Kohta on onneksi joulu, ja hyvällä tekosyyllä pääsee pipareita ja torttuja vääntämään :)
keskiviikko 9. lokakuuta 2013
Arvonta Dreams and marshmallows - blogissa
Arvonta Dreams and marshmallow - blogissa
Käykääs osallistumassa! Voit voittaa s-ryhmän tai h&m lahjakortin! :)
http://dreamsandmarshmallows.blogspot.fi
http://dreamsandmarshmallows.blogspot.fi
Pieni enkeli
Sunnuntaina kuulin uutisen, jota kenenkään ei pitäisi kuulla, vielä vähemmän kokea. Ei edes pahimman vihamiehen.
Suunnaton suru ja jollain tapaa myös viha valtasi mielen. "Miksi tällaista vääryyttä tapahtuu?!" Mitä ihminen on tehnyt ansaitakseen pahimman mahdollisen?!
Täydellinen vauva, pienen pieni enkeli lensi taivaaseen ennen kuin näki päivänvaloa.
Mimosan pikkusisko, isän puolelta, mutta sisko se on siinä missä Matildakin.
Pieni tyttö lähti aivan yllättäen, ei mitään ennakkovaroituksia. Aika oli tulla tapaamaan vanhempia, toisin kävi.
En usko jumalaan, mutta uskon, että on Jotain. Ja ehkä tälle pienelle tytölle oli toinen tarkoitus, ehkä hänen tehtävänsä olikin lähteä hoitamaan Nonna-koiraa.
Oli tarkoitus mikä hyvänsä, ei sitä voi hyväksyä! Suurin vääryys mitä voi vaan tapahtua!
Miten voi lohduttaa vanhempia jotka joutuvat kokemaan jotain näin kamalaa?! Ei varmasti mitenkään. Mitkään sanat eivät lohduta. Näin uskon. Mieleni tekisi soittaa ystävälleni, mutta en tiedä mitä sanoa. Jätän siis soittamatta.
Suru-uutinen pysäytti totaalisesti ja tunsin kuinka rakkaus omia lapsia kohtaan kasvoi entisestään, jos mahdollista <3
Mitä minä taas olen tehnyt ansaitakseni kolme täydellistä lasta?!
Iski pelko, kun tajusin, kuinka helposti jotain niin tärkeää ja rakasta voidaan vaan ottaa pois.
Miten pystyn suojelemaan omia pieniäni kaikelta pahalta?!
Asia on niiin suuri, ettei sitä pysty sisäistämään. Ei voi kuvitellakkaan miten se koskettaa vanhempia.
Ja miten lohduttaa 10-vuotiasta joka niin kovasti odotti näkevänsä pikkusiskon, jota ei koskaan pääsekkään näkemään??
Ainoa mitä tuli mieleen, on pieni runo, millä ystäväni lohdutti minua, kun minun pikkuveli kuoli.
Niin yksin on pieni ihminen
jo hiljaa uneen vaipuen.
Siinä pääsee kahleista kylmän maan
tuo lapsi vapaana vaeltamaan.
Yön usva laskee tuska täyttää maan,
vielä lapsi itkee peloissaan.
Kun suurin on hätä saapuu enkeli luo,
ei sua yksin jätä vaan lohtua tuo.
Kun silmäsi avaat
näet kauneuden,
siinä on vastaus, voima rakkauden.
Niin pahalta tuntuu koko ajan kun miettii, kuinka raadollista ja epäreilua elämä voi olla.
Voiko tällaisen surun yli päästä ikinä? Ei varmaan. Ehkä sen kanssa oppii elämään.
Suunnaton suru ja jollain tapaa myös viha valtasi mielen. "Miksi tällaista vääryyttä tapahtuu?!" Mitä ihminen on tehnyt ansaitakseen pahimman mahdollisen?!
Täydellinen vauva, pienen pieni enkeli lensi taivaaseen ennen kuin näki päivänvaloa.
Mimosan pikkusisko, isän puolelta, mutta sisko se on siinä missä Matildakin.
Pieni tyttö lähti aivan yllättäen, ei mitään ennakkovaroituksia. Aika oli tulla tapaamaan vanhempia, toisin kävi.
En usko jumalaan, mutta uskon, että on Jotain. Ja ehkä tälle pienelle tytölle oli toinen tarkoitus, ehkä hänen tehtävänsä olikin lähteä hoitamaan Nonna-koiraa.
Oli tarkoitus mikä hyvänsä, ei sitä voi hyväksyä! Suurin vääryys mitä voi vaan tapahtua!
Miten voi lohduttaa vanhempia jotka joutuvat kokemaan jotain näin kamalaa?! Ei varmasti mitenkään. Mitkään sanat eivät lohduta. Näin uskon. Mieleni tekisi soittaa ystävälleni, mutta en tiedä mitä sanoa. Jätän siis soittamatta.
Suru-uutinen pysäytti totaalisesti ja tunsin kuinka rakkaus omia lapsia kohtaan kasvoi entisestään, jos mahdollista <3
Mitä minä taas olen tehnyt ansaitakseni kolme täydellistä lasta?!
Iski pelko, kun tajusin, kuinka helposti jotain niin tärkeää ja rakasta voidaan vaan ottaa pois.
Miten pystyn suojelemaan omia pieniäni kaikelta pahalta?!
Asia on niiin suuri, ettei sitä pysty sisäistämään. Ei voi kuvitellakkaan miten se koskettaa vanhempia.
Ja miten lohduttaa 10-vuotiasta joka niin kovasti odotti näkevänsä pikkusiskon, jota ei koskaan pääsekkään näkemään??
Ainoa mitä tuli mieleen, on pieni runo, millä ystäväni lohdutti minua, kun minun pikkuveli kuoli.
Niin yksin on pieni ihminen
jo hiljaa uneen vaipuen.
Siinä pääsee kahleista kylmän maan
tuo lapsi vapaana vaeltamaan.
Yön usva laskee tuska täyttää maan,
vielä lapsi itkee peloissaan.
Kun suurin on hätä saapuu enkeli luo,
ei sua yksin jätä vaan lohtua tuo.
Kun silmäsi avaat
näet kauneuden,
siinä on vastaus, voima rakkauden.
Niin pahalta tuntuu koko ajan kun miettii, kuinka raadollista ja epäreilua elämä voi olla.
Voiko tällaisen surun yli päästä ikinä? Ei varmaan. Ehkä sen kanssa oppii elämään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)